FC OPA otti omansa Tesomalla – VehU romahti toisella jaksolla
Lauantaina VehU pelasi kotiottelunsa poikkeuksellisesti Tesoman palloiluhallilla, koska Kauppi Sports Centerissä oli ja on loppukauden ajan päällekkäisvarauksia pelipäivinä. Vehmaisten ylpeyden vieraaksi oli saapunut FC OPA, joka oli voittanut kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen Oulussa. Vierasjoukkueesta tuli tällä kaudella VehU:lle ylittämätön este, kun vieraat veivät kaikki kolme pistettä 1-5 (1-0) lukemin.
Ottelun alkamisajankohta oli poikkeuksellisen myöhäinen viikonloppupeliksi. Pilliin vihellettiin vasta klo 20 ja se saattoi myöskin näkyä ottelun alussa. Kumpikin joukkue operoi ottelussa yhdeksällä kenttäpelaajalla ja vierailla oli tiedossa ottelu heti seuraavana päivänä. Alku oli varsin hitaan näköistä pallottelua ja tämä varmasti sopi vierailijoille. OPA:lla oli alussa hieman paremmat paikat mutta Miska Jurva selvitti nämä lähentelyt. Hieman ennen jakson puoltaväliä VehU iski kuin salama kirkkaalta taivaalta. Topias Kaivola laittoi pallon ensin Jere Paalasen längistä ja laukoi epäortodoksisesta paikasta läheltä sivurajaa pallon hänelle tyypilliseen tapaan takakulmaan. Jälkimmäisellä kympillä nähtiin vielä parit hyvät tontit kummassakin päässä mutta tauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa 1-0.
Tultaessa tauolta takaisin tempo ei ollut noussut mitenkään erikoisesti. Toisen jakson alun mielenkiintoisin tapahtuma oli hetkellinen sekoilu pelikellon kanssa mutta siitäkin selvittiin kuivin jaloin. Pian tämän episodin jälkeen FC OPA tekaisi tasoitusmaalin. Jere Moilanen löysi kotijoukkueen merkkausvirheen jälkeen vapaaksi jääneen Ville Värjyvirran, joka viimeisteli varmasti. Tasoituksen jälkeen VehU:lla oli paikkoja niitata peli hyvissä ajoin mutta mistään se enää saanut palloa sisään. Viitisen minuuttia ennen loppua vieraat käyttivät paikkansa hyväkseen. Juhani Strid piti palloa aikansa etsien hyvää laukaisupaikkaa ja kun se avautui, kaivettiin palloa myöskin verkosta. VehU otti välittömästi takaiskun jälkeen maalivahdin pois ja lähti hakemaan tasoitusta. VehU iski päätään seinään samalla kun vieraat iskivät vielä kolmesti, joista kaksi kertaa tyhjään maaliin. Oululaisille ansaitut kolme pistettä ja elintärkeää helpotusta taisteluun sarjapaikasta
VehU pelaa seuraavan ottelunsa kahden viikon päästä sunnuntaina, kun kovakuntoinen Tervarit saapuu vierailulle Tesomalle. Sinne tarvitaan täysin uudenlainen peli-ilme ja sitä on nyt hyvää aikaa kaivaa esille.
VehU pelaa loput kotiottelunsa Tesomalla – lauantaina saapuu vieraita Oulusta
VehU:n tämän kauden ottelut Kauppi Sports Centerissä on pelattu. Kaupin muiden käyttövarausten vuoksi VehU pelaa viimeiset kolme kotiotteluaan Tesoman palloiluhallissa. Eipä siinä mitään. Lauantaina VehU saa vieraita Oulusta, kun FC OPA saapuu mittelemään pisteistä Tampereella. Kauden ensimmäisen keskinäisen kohtaamisen veivät oululaiset numeroiden ollessa 6-3.
VehU:lla on jäljellä neljä ottelua, joista kolme se pääsee pelaamaan Tampereella. Oman lisämausteensa tähän tuo se mainittu seikka, että Kaupissa se ei näitä kotiotteluita pääse pelaamaan. Joka tapauksessa lauantain vastustaja OPA on ainoa joukkue kärkinelikon ulkopuolelta, jolle VehU on kärsinyt tappion tällä kaudella. Vehmaisten ylpeys taistelee tiukasti vielä sarjan kolmossijasta ja tuon saavuttaakseen, on jaossa olevia pisteitä vielä napsittava. Vihreäpaidat lähtevät otteluun hyvässä vireessä, vaikka otteluun lähdetään jälleen tiiviillä nipulla. Pelaava kokoonpano varmistuu täysin vasta lauantaina, joten hieman täytyy vielä muutamien pelaajien kanssa katsoa tunti kerrallaan.
FC OPA on lähtee puolestaan viikonlopuksi kohti Tampereen tuplaviikonloppua. Lauantaina se kohtaa siis VehU:n ja sunnuntaina on PP-70:n vuoro kestitä oululaisvieraita. OPA taistelee tiukasti säilymisestään sarjassa ja tämä viikonloppu on sille erittäin tärkeä, kun viisi ottelua on pelaamatta. Pisteetöntä reissua ei millään kyllä kestäisi supertasaisessa sarjassa. Mikään optimaalinen ei viikonlopun peliaikataulu oululaisille ole. Lauantain ottelu VehU:a vastaan alkaa vasta iltakahdeksalta ja seuraavana päivänä ottelu PP-70:ä vastaan alkaa jo klo 12. Jo palautumisaika on lyhyt puhumattakaan siitä, että lauantain iltaottelun jälkeen pitäisi syödä hyvin ja saada suhteellisen nopeasti untakin, jotta iskukyky olisi sunnuntainakin tapissa. Ilmeisesti vieraiden terveystilanne ei reissuun lähdettäessä ole paras mahdollinen mutta laatunippu Tampereelle tulee pisteistä taistelemaan
Lauantaina 5.3. VehU-FC OPA Tesoman palloiluhallilla klo 20.
PJK Pirkanmaan derbyn herra – vieraiden vastahyökkäykset kaatoivat VehU:n
Keskiviikkona Kaupissa esitettiin kuluvan kauden toinen näytös Pirkanmaan derbystä, kun VehU ja PJK iskivät yhteen. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa päädyttiin tasatulokseen 5-5 ja tälläkin kertaa ottelusta muodostui tiukka maalin peli. Sinipaidat olivat lopulta vahvempia ja pisteet matkasivat Pirkkalaan lukemin 2-3 (1-1).
Ennakkoasetelmatkin sen tiesivät. Odotettavissa oli tiukkaa taistelua jokaisesta pallosta ja huomattavasti vähämaalisempi kamppailu kuin kauden avausottelussa Pirkkalassa, joka tarjosi peräti kymmenen täysosumaa. Kaupissa ottelun alku olikin tuloksellisesti varsin räväkkä. Ensin vierailla oli paikka ottaa aikainen johtoasema mutta Miska Jurva onnistui tolppien välissä torjumaan. Tasan kolme minuuttia oli avausjakso ehtinyt etenemään, kun VehU iski. Vili Valkaman millintarkka syöttö pohjalta tavoitti oikealta laidalta Eetu Räisäsen, joka löysi keskeltä Tomi Ylisen ja tällä oli kiva työ laittaa pallo maaliin. Maalin jälkeen paikkoja nähtiin kumpaankin päätyyn. Kotijoukkue alkoi menettää palloa keskelle kenttää ja osin siksi PJK loi vaarallisia paikkoja. Vieraiden tasoitus nähtiin vielä ensimmäisellä jaksolla. Eetu Pohjola pelasi hyökkäysalueen sivurajan poikittain Matin Ahmadille, jonka tarkka laukaus upposi takanurkkaan tasoittaen lukemiksi 1-1. Jakson viimeiset viisi minuuttia mentiin maaleitta.
Tauko ei ottelun askelmerkkejä juurikaan muuttanut. PJK sai luotua heti alusta lähtien laatupaikkoja ja vain tolpat ja Miska Jurvan huipputorjunnat pitivät pelin lukemissa 1-1. Juuri puoliskon puolivälin ylityttyä vieraat siirtyivät 1-2 johtoon. VehU:n hyökkäyksen päätteeksi PJK:n Kalle Strömberg voitti oman kamppailunsa laidassa ja löysi upealla pitkällä syötöllä Miika Sainion VehU-maalin edestä, joka viimeisteli varmasti. Reilut pari minuuttia myöhemmin vieraiden vastaisku oli jälleen myrkkyä. Henrik Rahikainen päätti nousunsa tarkkaan laukaukseen keskikaistalta, joka muutti lukemiksi 1-3. VehU lähti ajamaan kahden maalin eroa kiinni hyvissä ajoin ilman maalivahtia. Ja olihan niitä paikkojakin mutta PJK-maalivahti Tuomas Mäki oli todellakin mies paikallaan. VehU sai lopulta kavennusmaalinsa kun Topias Kaivolan tolppalaukauksesta tulleen irtopallon verkon perukoille laukoi Ati Mäkelä. Tonteista huolimatta tasoitusmaalia ei koskaan saaneet isännät tekaistua, joten ansaittu voitto PJK:lle lukemin 2-3.
Enää tällä kaudella ei VehU:a Kauppi Sports Centerissä nähdäkään. Loput kotiottelut se pelaa Tesoman liikuntahallilla, joista ensimmäinen jo tämän viikon lauantaina. Silloin vastaan astelee FC OPA, joka vei joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen nimiinsä lukemin 6-3.
Derbyherkku jatkuu keskiviikkona – PJK vierailulle Kauppiin
Keskiviikkona Kaupissa pelataan jälleen paikallisottelu, kun VehU:n saapuu haastamaan PJK. Kauden ensimmäisessä Pirkanmaan derbyssä joukkueet tasasivat pisteet Pirkkalassa lukemin 5-5 (4-1). Sarjataulukossa joukkueet ovat peräkkäin, isännät kolmannella ja vieraat neljännellä tilalla.
VehU:n tahti on ollut jälleen piristymään päin. Viimeisestä viidestä ottelusta saldona on neljä voittoa ja edellisessä ottelussa viime viikon keskiviikkona Vehmaisten ylpeys möyhensi Ilveksen lukemin 2-8 (2-4). Vierailijat pääsivät myllyttämään kolmella kentällä ja oma peli sujui suurimmilta osin sovitusti. Ilves roikkui ottelussa hetken tuloksellisesti mutta VehU hallitsi tapahtumia käytännössä alusta loppuun. Kauden ensimmäisessä ottelussa VehU vieraili Pirkkalassa, josta se saalisti silloin kultaakin kalliimman tasapelipisteen. Kauden avausjakso oli pelillisesti lähempänä painajaista mutta ihmenousu vieraskentällä piirsi kauteen suuntaviivoja. Vaikka tällä kaudella on muutenkin VehU:lta nähty heikohkoja avausjaksoja, on selvää, ettei sellaiseen PJK:n kaltaista joukkuetta vastaan ole enää keskiviikon taistossa varaa.
PJK:n kausi on ollut kaksijakoinen. Tämänhetkinen 4.sija on ihan kohtuullinen mutta missä joukkue olisikaan, mikäli Miikka Mörö olisi kunnossa. Kapteeni loukkaantui juuri avausottelussa VehU:a vastaan ja hänen saappaansa ovat mahdottomat täyttää yksi yhteen. PJK on kuitenkin onnistunut raapimaan tärkeitä pisteitä, joskin myös kompastellut kummallisissa paikoissa. Ja täytyyhän sekin mainita, että PJK on ainoa joukkue, joka on onnistunut kaatamaan sarjakärki Kiiston. Pirkkalalaiset olivat tyly vieras tammikuun lopussa ja Vaasa hiljeni lukemin 4-6. Mutta vaikka PJK:n kausi ei ole ollutkaan pelkkää riemukulkuetta, se on tällä hetkellä kauden pisimmässä voittoputkessa, kun viimeiset kolme ottelua ovat päättyneet voittoihin. Parhaimmillaan PJK on sarjan laadukkaimpia joukkueita ja siihen sen pitää keskiviikkona Kaupissa pystyäkin.
Kotijoukkue hyökännee taistoon jälleen kolmella kentällä, joskin pientä vaihtuvuutta kokoonpanossa tulee olemaan verrattuna Ilves-otteluun.
VehU-PJK Kauppi Sports Centerissä ke 23.2. klo 19:30, Vehmaskrouvistriimissä aloitellaan n.10 minuuttia aikaisemmin
VehU ei antanut Ilvekselle armoa – Markus Seppä sirkuksen tirehtöörinä hattutempullaan
Derbyt ovat aina asia, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa. Niin tätäkin derbyä odotettiin. Ensimmäinen kohtaaminen Ilveksen ja VehU:n välillä päättyi yhden maalin erolla mutta tällä kertaa VehU oli koko ottelun kuskin paikalla. Kauppi Sports Centerin valotaululla 40 minuutin jälkeen komeilivat lukemat 2-8 (2-4).
Tuloksellisesti Ilves pysyi menossa mukana vajaat neljä minuuttia, kunnes ensimmäisen kerran palloa ongittiin maaliverkosta. Topias Kaivolaa rikottiin keskellä kenttää vapaapotkun arvoisesti ja Kaivola itse painoi pallon noin 9 metristä sisään. Ja minuuttia myöhemmin kolisi jälleen isäntien päässä. Markus Sepän pystysyöttö tavoitti oikealta laidalta Eero Hermikosken, joka tavoitti pelivälineen ja laukoi sen upeasti takakulmaan. Alle viiden minuutin pelin jälkeen lukemat jo 0-2. Ja lisää löylyä kiukaalle ennen kympin täyttymistä heitti Janne Lahdenpohja, joka nautiskeli pallon maaliin Sepän maukkaasta syötöstä. Ilves ilmoittautui kuitenkin vielä paikallaolevaksi, kun se kavensi pian 0-3 maalin jälkeen. Patrik Toropainen siirsi vapaapotkussa viereen, josta Veeti Lahtinen laukoi tilanteeksi 1-3. Kauaa ei kuitenkaan tämäkään tilanne säilynyt, kun VehU karkasi jälleen kolmen maalin johtoon. VehU-maalivahti Valtteri Kannosto avasi keskelle, josta Joel Mattjus jatkoi ykkösellä oikeaan laitaan Markus Sepälle. Seppä otti yhden kosketuksen eteen ja laukoi pallon tyylillä takakulmaan. Vielä jakson loppupuolella Ilves hiipi kahden maalin päähän kulmapotkusta, kun Joona Järvinen paukutti pallon tolpan kautta sisään. Tauolle maalirikkaan jakson jälkeen tilanteessa 2-4.
Avausjakso oli suurimmilta osin VehU:n hallussa. Pari pientä virhettä piti Ilveksen pelissä mukana mutta toisella jaksolla vieraista näkyivätkin enää perävalot, kun kaasu lyötiin pohjaan. Reilut kuusi minuuttia oli toista jaksoa pelattu, kun tilastoijat saivat taas töitä. Oman pään sivurajan jälkeen Valtteri Kannosto pelasi vasempaan laitaan Markus Sepälle, joka ajoi pallon kanssa keskelle ja laukoi etunurkkaan illan toisen maalinsa. Ja vajaata minuuttia myöhemmin Eric Bullockin ja Vili Valkaman kautta pallo kulkeutui tänään jatkosopimuksen tehneelle Joonas Rantalalle, joka juhlisti tuoretta kontrahtiaan laukomalla pallon pitseihin. Toisen jakson jälkimmäinen kymppi oli enää muodollisuus, jonka aikana VehU painoi pallon kaksi kertaa vielä tyhjään maaliin tekijöinään Bullock sekä hattutempun iskenyt Seppä. Loppulukemat keskiviikon Tampereen derbyssä siis 2-8 VehU:n hyväksi.
Vieraiden kolmen kentän ralli oli tehokasta, eikä Ilveksen alkupyristely luonut VehU:lle painetta. Paikoista laitettiin pallo maaliin tarvittavalla tehokkuudella ja puolustus oli riittävän terävää. Markus Seppä hurjasteli tehot 3+2 eikä ottelun kuninkaasta jäänyt epäselvyyttä. Paljon jäi myöskin parannettavaa ja kehitysaskelia otetaan jälleen viikon verran ennen seuraavaa ottelua. Ensi viikon keskiviikkona derbyt jatkuvat, kun Kauppiin vieraaksi saapuu PJK.