Category Archives: Futsal

Entisestään vahvistunut edustusjoukkue luottavaisin mielin alkavaan pelikauteen

Syyskuun vaihtuminen lokakuuhun tarkoittaa yleensä myös sitä, että Suomen Palloliiton alaisen Futsal Ykkösen sarja-avaus alkaa lähestymään kovaa vauhtia. Tänä vuonna sarja käynnistyy poikkeuksellisen aikaisin, sillä ensimmäinen sarjakierros pelataan jo ensi lauantaina 8. päivä lokakuuta. Vehmaisten Urheilijoiden edustusjoukkueen taival käynnistyy tällä kertaa Helsingissä Pirkkolan palloiluhallissa HIFK:n vieraana kello 13.00 alkavassa vierasottelussa.

Viime kaudella Futsal Ykkösessä lopulta neljänneksi yltänyt VehU aloitti oman valmistautumisjaksonsa heinäkuun alussa, kun joukkue palasi harjoituksiin Kauppi Sports Centeriin. Elokuun puolivälissä harjoittelumääriä on sittemmin nostettu ja viimeisin parin kuukauden mittainen ajanjakso on menty jo kolmesti viikossa -tahdilla.

Pre-seasonin ohjelmaan on sisältynyt myös kaksi valmistavaa harjoitusottelua. Syyskuun puolivälissä Tampereelle saapui raumalaisvieraita, kun VehU ja FC Rauma väänsivät hyvähenkisen keskinäisen harjoitusmittelön. Tuo ottelu kirjattiin lopulta VehU:lle lukemin 8-2. Viime sunnuntaina vuorossa oli toinen kova mittari, kun joukkue vieraili Pirkkalan Vapaa-aikakeskuksella PJK:n kotiluolassa. Pirkkalalaisnippu oli odotetun kova ja äärimmäisen tasaväkinen ottelu kääntyi lopulta VehU:n eduksi numeroin 3-4.

Joukkueen runko pelaajineen ja taustahenkilöineen on pysynyt pääosin samana. Lähtijöitä ei ole juurikaan ollut, tulijoita sitäkin enemmän. Edustusjoukkueen vastuuvalmentajana jatkaa futsalkenttien moniottelijana tunnettu Janne Malmi. Uusina pelaajina joukkueeseen ovat liittyneet viime kaudella Futsal-Liigan parketeilla kirmanneet Hans Mäenalanen (Liikunnan Riemu) ja Riku Partala (Akaa Futsal) sekä PP-70:n terävin kärki Pyry Haanpään, Kalle Hasan, Vili-Atte Mäkisen ja Jani-Petteri Soinisen muodossa. Hugo Kukkasniemi tekee sen sijaan paluun seuraan yhden Helsingin IFK:ssa vietetyn pelikauden jälkeen.

Uudistunut ja raikkautta huokuva edustusjoukkue nähdään kotiyleisön edessä ensimmäisen kerran lauantaina 15. päivä lokakuuta, kun vieraaksi Kauppi Sports Centeriin saapuu jo harjoitusottelussa kohdattu FC Rauma. Kamppailu alkaa kello 13.00. Liput viisi euroa, maksutapoina kortti tai käteinen. Myynnissä myös 35 euron hintaisia kausikortteja.

Lämpimästi tervetuloa!

Advertisement

VehU päätti kautensa Tampereen herrana! Lopullinen sarjasijoitus upeasti neljäs

Tesoman palloiluhallilla pelattiin lauantaina kauden päätösottelu, joka samalla ratkaisi Tampereen herruuden kohtalon tämän futsalkauden osalta. VehU onnistui peittoamaan PP-70:n maalirikkaassa ottelussa lukemin 7-6 (4-3) ja otti Tampereen futsalvaltikan itselleen.

Ottelua ei valitettavasti pystytty kuvaamaan, joten on täysi mahdottomuus muistaa puoliakaan eilen nähdyistä pelitilanteista. Näytti siltä, että puolustaminen ei kummallakaan joukkueella onnistunut parhaalla mahdollisella tavalla, mikä on täysin ymmärrettävää. VehU oli omissa paikoissaan kuitenkin hieman tehokkaampi ja vei näin ottelun omiin nimiinsä. Joonas Rantala hurjasteli tehot 1+3, Joel Mattjus säesti tehoilla 2+1 ja Markus Seppä latoi myös pallon uuniin kahdesti.

VehU:n lopullinen sijoitus Futsal-Ykkösessä kaudella 2021-2022 oli neljäs. Se oli lähellä maksimisuoritusta, mitä tältä kaudelta oli otettavissa. Saimme todistaa upeita esityksiä läpi kauden ja ehkä keihäänkärkenä nousee kaksi voittoa turkulaisesta Kosovasta. Kiisto nousee liigaan ja AS Moon nousukarsintoihin AU:ta vastaan. FC OPA, SC Riverball ja Ilves FS putoavat Kakkoseen. Liigasta Ykköseen putoaa JoSePa, joten ensi kaudella päästään reissaamaan myös Keski-Suomeen. Kakkosesta puolestaan putoajien tilalle paikkansa lunastivat EBK Espoosta, Sääripotku Kokkolasta sekä TP-49 Toijalasta.

Hetken aikaa nautiskellaan hienosta kaudesta mutta jalkapallokausi kolkuttelee jo ovella. Tälläkin kaudella VehU FS pelaa Tampereen piirin Nelosessa. Futsalin parissa starttaillaan näillä näkymin jälleen heinäkuussa. VehU FS haluaa kiittää kaikkia yhteistyökumppaneitaan sekä uskollisia kannattajiaan menneestä kaudesta. Ensi kaudella Vehmainen tulee entistä kovempaa!

Enää ei mietitä, nyt pelataan Tampereen herruudesta!

Mikäli Futsal Ykkösen viimeisen ottelun kuuluu olla panokseton, sarjan täytyy päättyä juuri tällä tavalla. Lauantain derby ei tule vaikuttamaan sarjasijoituksiin ratkaisevasti mutta Tampereen herruus on vielä jaossa, kun VehU ja PP-70 iskevät yhteen Tesoman palloiluhallilla. Kauden ensimmäisessä keskinäisessä kohtaamisessa pisteet jaettiin lukemin 3-3.

Niin, sarjasijoitusten suhteen ei lauantaisesta otatuksesta panoksia löydy mutta Tampereen herruus näitä joukkueita kiinnostaa varmasti. Kumpikin joukkue on tällä kaudella kerännyt derbyistä seitsemän pistettä yhdeksästä mahdollisesta mutta PP-70 on maalieron (18-7) turvin VehU:a (14-7) edellä. Vehmaisten ylpeyden on siis huominen ottelu voitettava mikäli se mielii Tampereen valta-asemaansa kaduilla viikonlopun jälkeen huudella.

PP-70:n piti nousta kauden päätteeksi takaisin liigaan mutta se oli kaukana kärkikaksikon tasosta. Vuoden vaihteen kummallekin puolelle ylettänyt noin kolmen kuukauden mittainen jakso, jossa punapaidat keräsivät vain yhden voiton kymmenestä ottelusta, oli tiputtaa joukkueen sukkana sarjaporrasta alemmaksi. Tärkeä ryhdistäytyminen ja muutama voitto takasivat kuitenkin sarjapaikan myös seuraavalle kaudelle. Vaikka sota ei yhtä miestä kaipaakaan, Vili-Atte Mäkisen poissaoloa voidaan pitää todella merkittävänä iskuna ajatellen taistelua paremmista sijoituksista. Parhaimmillaan PP-70 pelasi todella laadukasta futsalia mutta rimanalituksiakin nähtiin liian usein. Vieraiden täytyy olla lauantaina parhaimmillaan, jotta länsi-Tampere tanssii ja soi.

VehU on pelannut suhteellisen tasapainoisen kauden. Pääasiassa pelaaminen on ollut sitä mitä on haluttukin, vaikka pari ohipeliäkin ohjelmaan mahtuu. Sarjan kärkikaksikko osoittautui vielä selvästi paremmiksi joukkueiksi mutta toisaalta säilymisen kannalta ei mitään jätetty sattuman varaan. Kaiken kaikkiaan ylempään keskikastiin sijoittuminen on tärkeä askel VehU:n matkalla. Kokoonpano on viimeistään kevätpuoliskon ollut sellaisella tuuliajolla, että vakituista nippua on ollut vaikea raapia kasaan. Upeasti on joukkue tästäkin huolimatta taistellut ja osoittanut kuuluvansa sarjan parhaimpiin joukkueisiin. Lisäksi joukkue pysyy hienosti kasassa tulevaa kautta ajatellen, joten kuluva kausi on siltäkin kannalta toiminut upeana rakennuspalikkana. Vielä taistellaan kerran tämän kauden osalta kaikki jätetään kentälle, jotta Tampereen herruus matkaa itä-Tampereelle.

La 2.4. VehU-PP-70, Tesoman palloiluhallilla klo16. Jos et pääse paikalle, ottelu nähtävissä myös Vehmaskrouvistriimin kautta. Suora lähetys alkaa n.klo 15.50!

VehU:n kauden viimeinen ristiretki – tie vie lauantain kunniaksi Raumalle

Lauantaina VehU:lla on edessään kauden viimeinen vierasottelu, kun se matkustaa Satakuntaan Rauman vieraaksi. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa Kauppi Sports Centerissä VehU onnistui vieraansa nollaamaan lukemien täyden peliajan puitteissa ollessa 3-0.

Vaikka Raumalla tuskin hattuja heitellään ilmaan tämän kauden osalta niin sesonki on ollut vähintäänkin mielenkiintoinen. Rauma on tällä kaudella hävinnyt vain yhden kotiottelun, kun liigaan nouseva Kiisto kävi hakemassa marraskuussa 1-3 vierasvoiton. Toisaalta Rauma on voittanut vain yhden vierasottelun, kun se kauden avausottelussa kävi hakemassa kolme pistettä Ilveksen vieraana lukemin 3-6. Tammikuun loppuun mennessä joukkueen meno näytti todella hyvältä, osin tietysti kotiotteluvoittoisen alkuohjelman takia. Sitten kun loppuohjelma sisälsikin enemmän reissupelejä, trendi kääntyi kuin nappia painamalla. Helmikuun alusta laskien kahdeksaan otteluun kaksi voittoa ja kuusi tappiota. Ja kuten tiedetty, voitot kotona, tappiot vieraissa. Lauantaina Raumalla on mahdollisuus päättää kauden upea kotisaldo vielä yhteen voittoon. Ja sen verran hampaankoloon varmasti edellisestä Tampereen kohtaamisesta jäi, että kaiken kotijoukkue heittää likoon.

VehU:n kauden tarina on ollut erilainen. Se on ollut tasainen suorittaja, joka ei ole voittanut putkeen kahta ottelua enempää eikä tappioputketkaan ole venyneet kahta ottelua pidemmiksi. Jos pureudutaan hetkeksi tuohon kauden ensimmäiseen kohtaamiseen Raumaa vastaan, voidaan todeta sen mukailleen keskinäisten kohtaamisten aikaisempaa trendiä. Ottelu ei varsinaisesti noussut lajinsa klassikoiden joukkoon ja tehokkaampi kotijoukkue hoiti pisteet lopulta itselleen. Historian saatossa keskinäiset ovat olleet enemmän tai vähemmän tylsää pelailua. Vierailijat lähtevät otteluun jälleen tiiviillä nipulla mutta kauden viimeisessä reissupelissä on mukava laittaa kentällä kaikki peliin.

Lauantainen kamppailu on samalla hyväntekeväisyysottelu, jonka johdosta koko Vehmaisten valtakunta kumartaa kohti Raumaa. FC Rauma haluaa tukea Ukrainan sodan lapsia lahjoittamalla pelattavan ottelun lippu- ja kioskitulot ukrainalaisten pakolaislasten jalkapalloharrastuksen tukemiseen FC Raumassa. Suuri arvostus, esimerkillistä toimintaa! La 26.3. FC Rauma-VehU @Satakunnan AMK klo13, menkäähän kaikki kykenevät paikalle!

Tesomalla huhkittiin yhdeksän maalin iltapäivä – VehU voitti toistamiseen tällä kaudella Tervarit

Sunnuntaina Tesoman palloiluhallilla pelattiin VehU:n ja Tervareiden kauden toinen kohtaaminen. Viime vuoden marraskuussa VehU voitti Oulussa numeroin 1-5, eikä tälläkään kertaa Tervareiden pistepussi karttunut. Tasaisen ensimmäisen puoliajan jälkeen VehU kaasutteli voittoon numeroin 6-3 (3-2).

Kuten ennakossakin todettiin, ottelun kulkua oli sinänsä vaikea etukäteen ennustaa. VehU:lla ei sarjataulukon kannalta ottelussa panosta juuri ollut ja Tervarit oli hikoillut jo lauantaina PJK:ta vastaan. Pyhäpäivän koitos alkoi varsin räväkästi. Ensimmäinen tontti kymmenen sekunnin kohdalla ei vielä vieraille maalia tuottanut mutta reilun minuutin jälkeen kolisi. Heikki Halmet pelasi vaparissa sivuun Ari Makowskille, jonka laukaus upposi hienosti takayläkulmaan. Muutama paraatipaikka tarjottiin vieraille tämän jälkeenkin mutta niin vain seuraavaksi osui kotijoukkue. Topias Kaivolan upean esityön päätteeksi Vili Valkama puttasi pallon takakulmaan tasoittaen tilanteeksi 1-1. Ensimmäinen kymppi tarjoili vielä kaksi maalia. Ensin Markus Sepän kaukolaukauksella VehU 2-1 johtoon ja vajaa minuutti myöhemmin vieraiden seisovan puolustuksen pääsi yllättämään Topias Kaivola. Välittömästi jakson puolivälin täytyttyä Tervarit kampesi itsensä maalin päähän Iiro Vandellin maalilla. Muutamasta paikasta huolimatta tauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa 3-2.

Toinen jakso alkoi tuloksen kannalta yhtä väkevästi kuin ensimmäinen. Samalla nähtiin myös ottelun erikoisin osuma. Tervareiden nostaessa hyökkäyksiinsä mukaan maalivahti Veikka Pekkalaa, maksoi tämä myöskin omassa päässä. Pekkalan syöttö ei omia tavoittanut ja Teemu Hannulan 15 metriä korkea roikkupallo löysi tiensä Tervareiden maaliin, 4-2. Puoli minuuttia tästä ja lisää merkintöjä pöytäkirjaan. VehU menetti pallon keskialueella, josta vieraat käänsivät nopeasti. Iiro Vandell viimeisteli varmasti iltapäivän toisen maalinsa repien joukkueensa jälleen maalin päähän. Löysähkö puolustuspeli koitui kuitenkin tänään Tervareiden kohtaloksi. Juuri puolivälin ylityttyä jälkimmäisellä kaksikymppisellä, Eero Hermikoski riisti pallon omassa päässä ja purjehti maalintekoon. Tästä sillasta ei vierasjoukkue enää noussut. Tervarit pyöritti aikansa viidellä pelaajalla mutta ei saanut kavennusmaalia aikaiseksi. Topias Kaivola kaunisteli toisessa päässä lukemia upealla laukauksellaan etuyläkulmaan. VehU:lle siis kauden toinen kolmen pisteen potti Tervareita vastaan lukemin 6-3.

VehU:lta miehekäs suoritus ja Valtteri Kannostolta puiden välissä hieno suoritus. Tervarit tarvitsee vielä pistemerkintöjä varmistaakseen paikkansa sarjansa, kun joukkueilla on pääosin kaksi ottelua jäljellä. Ensi lauantaina VehU:lla on edessään kauden viimeinen vierasottelu Raumalla. Ottelu alkaa tuolloin klo13.