PJK Pirkanmaan derbyn herra – vieraiden vastahyökkäykset kaatoivat VehU:n

Keskiviikkona Kaupissa esitettiin kuluvan kauden toinen näytös Pirkanmaan derbystä, kun VehU ja PJK iskivät yhteen. Kauden ensimmäisessä kohtaamisessa päädyttiin tasatulokseen 5-5 ja tälläkin kertaa ottelusta muodostui tiukka maalin peli. Sinipaidat olivat lopulta vahvempia ja pisteet matkasivat Pirkkalaan lukemin 2-3 (1-1).

Ennakkoasetelmatkin sen tiesivät. Odotettavissa oli tiukkaa taistelua jokaisesta pallosta ja huomattavasti vähämaalisempi kamppailu kuin kauden avausottelussa Pirkkalassa, joka tarjosi peräti kymmenen täysosumaa. Kaupissa ottelun alku olikin tuloksellisesti varsin räväkkä. Ensin vierailla oli paikka ottaa aikainen johtoasema mutta Miska Jurva onnistui tolppien välissä torjumaan. Tasan kolme minuuttia oli avausjakso ehtinyt etenemään, kun VehU iski. Vili Valkaman millintarkka syöttö pohjalta tavoitti oikealta laidalta Eetu Räisäsen, joka löysi keskeltä Tomi Ylisen ja tällä oli kiva työ laittaa pallo maaliin. Maalin jälkeen paikkoja nähtiin kumpaankin päätyyn. Kotijoukkue alkoi menettää palloa keskelle kenttää ja osin siksi PJK loi vaarallisia paikkoja. Vieraiden tasoitus nähtiin vielä ensimmäisellä jaksolla. Eetu Pohjola pelasi hyökkäysalueen sivurajan poikittain Matin Ahmadille, jonka tarkka laukaus upposi takanurkkaan tasoittaen lukemiksi 1-1. Jakson viimeiset viisi minuuttia mentiin maaleitta.

Tauko ei ottelun askelmerkkejä juurikaan muuttanut. PJK sai luotua heti alusta lähtien laatupaikkoja ja vain tolpat ja Miska Jurvan huipputorjunnat pitivät pelin lukemissa 1-1. Juuri puoliskon puolivälin ylityttyä vieraat siirtyivät 1-2 johtoon. VehU:n hyökkäyksen päätteeksi PJK:n Kalle Strömberg voitti oman kamppailunsa laidassa ja löysi upealla pitkällä syötöllä Miika Sainion VehU-maalin edestä, joka viimeisteli varmasti. Reilut pari minuuttia myöhemmin vieraiden vastaisku oli jälleen myrkkyä. Henrik Rahikainen päätti nousunsa tarkkaan laukaukseen keskikaistalta, joka muutti lukemiksi 1-3. VehU lähti ajamaan kahden maalin eroa kiinni hyvissä ajoin ilman maalivahtia. Ja olihan niitä paikkojakin mutta PJK-maalivahti Tuomas Mäki oli todellakin mies paikallaan. VehU sai lopulta kavennusmaalinsa kun Topias Kaivolan tolppalaukauksesta tulleen irtopallon verkon perukoille laukoi Ati Mäkelä. Tonteista huolimatta tasoitusmaalia ei koskaan saaneet isännät tekaistua, joten ansaittu voitto PJK:lle lukemin 2-3.

Enää tällä kaudella ei VehU:a Kauppi Sports Centerissä nähdäkään. Loput kotiottelut se pelaa Tesoman liikuntahallilla, joista ensimmäinen jo tämän viikon lauantaina. Silloin vastaan astelee FC OPA, joka vei joukkueiden ensimmäisen kohtaamisen nimiinsä lukemin 6-3.

Advertisement

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 28 helmikuun, 2022, in Futsal. Bookmark the permalink. Kommentit pois päältä artikkelissa PJK Pirkanmaan derbyn herra – vieraiden vastahyökkäykset kaatoivat VehU:n.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: