AS Moon vei jännitysnäytelmän Raahessa – VehU löi pöytään kauden parasta vieraspelaamistaan

Mikäli et ehtinyt sunnuntaina katselemaan suoraa lähetystä Raahen liikuntahallilta, saatoit menettää varmasti yhden tämän kauden kovatasoisimmista otteluista. Viime viikon ylijuoksu Kaupissa oli muisto vain, kun VehU oli matkustanut Pohjois-Pohjanmaalle pesemään kasvojaan. Hurjasta taistelusta huolimatta AS Moon piti pisteet itsellään 5-3 voitolla.

Jos viikon takaiseen otteluun valmistautuminen ei VehU:n kannalta ollut aivan optimaalinen, käännettiin sunnuntain ottelua varten kaikki mahdolliset kivet. Vaikka kentällä nähtiin Miska Jurvan lisäksi vain kahdeksan kenttäpelaajaa, nähtiin vierailta aivan mieletön taistelu pisteistä. Ottelun alku oli kotijoukkueen hallintaa mutta VehU oli laittanut puolustuspelinsä kuntoon. Laukausten blokkaaminen ja Jurvan varmat otteet tolppien välissä olivat kaiken perusta. Vajaan kahdeksan minuutin kohdalla vieraiden keskusta aukesi hetkeksi ja Juho Väinälä rankaisi heti. Pallo tarkasti alakulmaan ja tilanteeksi 1-0. Vihreäpaidat menivät takaiskusta hetkeksi sekaisin, minkä kotijoukkue hyödynsi minuuttia myöhemmin. Keltapaidat kahden maalin johtoon tinttasi Timi Knuutinen. Hiljalleen VehU alkoi myös saada maalipaikkoja omalla rakentelullaan. Ensimmäiset yritykset Janne Vähäkangas vielä torjui mutta lopulta palloa kaivettiin maaliverkoista. Hyökkäysalueella riistetty pallo kulkeutui Topias Kaivolan ja Teemu Hannulan kautta Antti Tapolalle, joka sai putata pallon tyhjiin ja lukemiksi 2-1. Jakson loppua kohden mentäessä kotijoukkue alkoi painamaan jälleen peliä VehU:n päähän mutta lisämaaleja ei nähty.

Toinen jakso alkoi vieraiden kannalta lupaavasti. Muutaman sekunnin pelin jälkeen Antti Tapola lähetti laukauksen kohti Moon-maalia mutta Janne Vähäkangas onnistu torjumaan pallon kulmaksi. Vieraat jatkoivat painostustaan, joka lopulta palkittiin tasoitusmaalilla. Markus Seppä riisti pallon keskialueella Timi Knuutiselta, otti pallon kanssa pari askelta, harhautti Hannes Seikkalan ja ampui pallon takakulmaan. Kauaa ei tasatilanteessa kuitenkaan viihdytty ja nähtiinkin yksi kauden hienoimmista maaleista. VehU tuplasi hetkeksi Juho Väinälän, jonka takia seuranneessa tilanteessa merkkaus sakkasi. Hannes Seikkala löysi Aleksi Kylmälän keskeltä, joka pelasi seinän Väinälälle kulman läheisyyteen saaden pallon välittömästi takaisin maalin eteen. AS Moon jälleen johtoon. Kuten ensimmäiselläkään jaksolla, vieraat eivät saaneet lyhyttä heikompaa vaihetta katkeamaan heti vaan minuutin päästä kolisi jälleen omissa. Aleksi Kylmälä laittoi Hannes Seikkalalle juoksupallon laitaa, johon tuulennopea pelimies ehti juuri ennen Miska Jurvaa ja tökkäsi lukemiksi 4-2. Nyt kysyttiin VehU:lta isoja tekoja. Vieraat saivat jatkuvasti paikkoja mutta millään ei meinannut upota. Lopulta noin viisi minuuttia ennen loppua VehU otti maalivahdin pois yrittääkseen kavennusta viidellä pelaajalla. Aikansa pyöritettyään vieraat pelasivat pallon Topias Kaivolalle ja ihmepoika latasi pallon etunurkkaan ja eron yhteen maaliin. Paikkoja tasoitukseenkin näytti siunaantuvan mutta parit huonot kosketukset vesittivät terävimmät yritykset. Kun tasoitus ei onnistunut, kotijoukkue niittasi pelin kymmenen sekuntia ennen summeria ja loppulukemiksi 5-3.

Vaikka tappio tulikin, voitaneen sanoa VehU:n esittäneen kauden parastaan. Vastassa oli sarjan laadukkain joukkue, vaikka muutama liigavahvistus ringissä olikin. Tästä jälleen otetaan opiksi ja pelien osalta jatketaan tien päällä. Harjoituskentän kautta vihreävalkoinen sirkus matkaa lauantaina Joensuuhun, jossa vastaan asettuu SC Riverball.

Advertisement

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 24 tammikuun, 2022, in Futsal. Bookmark the permalink. Kommentit pois päältä artikkelissa AS Moon vei jännitysnäytelmän Raahessa – VehU löi pöytään kauden parasta vieraspelaamistaan.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: