VehU pääsee jälleen kotiyleisönsä eteen – lauantaina vastassa SC Riverball

Viime viikon Oulun reissun pölyt on pyyhitty jaloista ja VehU pääsee jälleen pelaamaan kotiyleisönsä eteen, kun Kauppi Sports Centerin lauantailöylyjen alalauteille on ilmoittautunut SC Riverball Joensuusta.

Vierasjoukkue Riverball on tällä kaudella pelannut kolme ottelua ja ne kaikki ovat olleet kotiotteluita Joensuussa. Lisäksi jokainen näistä on ollut maalin peli. Tervarit ja Rauma joutuivat toteamaan joensuulaiset paremmakseen mutta Hifk haki viikko sitten lauantaina arvokkaan 4-5 vierasvoiton. Nyt Riverballilla on edessään ensimmäinen vierasottelu ja samaan viikonloppuun niitä mahtuu heti kaksi kappaletta. Lauantaina sillä on vastassa siis VehU ja sunnuntaina samaisessa Kauppi Sports Centerissä pisteistä mittelee Ilves. Kristian Levy ja Tuomas Pulkkinen ovat joukkueen sisäisen pistepörssin kärkinimiä 2+2 tehoilla, Vili-Petteri Väänänen ja Dimitri Klimov seuraavat tehoin 2+1.

VehU pyrkii takaisin voittojen tielle kotisalissaan. Viikko sitten lauantaina se voitti Tervarit hienon esityksen jälkeen lukemin 1-5 mutta sunnuntaina OPA:n vauhti oli liikaa ja vihreävalkoiset joutuivat taipumaan hyvästä toisesta jaksosta huolimatta numeroin 6-3. Kolme ottelua viiteen päivään oli yksinkertaisesti liikaa, vaikka hyvä rynnistys loppuun saatiinkin. Kuluvalla viikolla VehU esitteli jälleen uuden pelaajan, kun Paavo Kujala liittyi Vehmaisten ylpeyden riveihin. Kauppi Sports Centerin seinät ja maaliverkot saattavat olla koetuksella, sillä huhujen mukaan miehen laukauksessa on ujosti ruutia takana. Päästessään jälleen kotiyleisönsä eteen VehU:n täytyy olla ennen kaikkea hereillä heti ottelun alusta ja lähteä määräämään pelin tahtia. Kauppi Sports Centerin ottelut ovat juuri niitä, joissa vastustajalla ei missään vaiheessa saa olla mukavaa.

Joukkueet ovat historian saatossa kohdanneet kuusi kertaa ja kertaakaan ei voitto ole lähtenyt vierasjoukkueen matkaan. Nähtäväksi jää, pystyykö Riverball murtamaan tämän taian. Tule nauttimaan Kauppi Sports Centerin lauantailöylyistä tai katso ottelu VehU:n Youtube-kanavalta Vehmaskrouvistriimistä. Ottelu alkaa klo 15.

Advertisement

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 19 marraskuun, 2021, in Futsal. Bookmark the permalink. Kommentit pois päältä artikkelissa VehU pääsee jälleen kotiyleisönsä eteen – lauantaina vastassa SC Riverball.

Kommentointi on suljettu.

%d bloggaajaa tykkää tästä: