VehU:n vierasreissut jatkuvat – Vaasassa vastassa kivenkova Kiisto
Marraskuu kolkuttaa jo ovelle mutta sitä ennen pelataan vielä. VehU päättää lokakuunsa vierasreissulla Vaasaan, jossa vieraitaan odottelee Kiisto.
Kiisto on tähän kauteen ehtinyt pelata jo kahdesti ja kummassakin ottelussa se on pöllyttänyt täksi kaudeksi futsal-liigasta ykköseen pudonneita joukkueita. Viikko sitten lauantaina ”keltaiset paholaiset” kävivät antamassa oppitunnin Helsingissä Hifk:lle. 40 minuutin jälkeen taululla olivat tylyt 1-6 lukemat vieraiden hyväksi. Aiemmin tänään Kiisto pelasi ensimmäisen kotiottelunsa, jossa se vyöryi, toisen tamperelaisen joukkueen, Ilveksen yli samaisin 6-1 numeroin. Jos viime viikonloppu oli VehU:lle iso koetinkivi niin yhtään helpommaksi ei tie muutu.
VehU lähtee Vaasaan luottavaisin mielin. Oman pelin jauhaminen tuotti viikko sitten arvokkaan tasapelin PJK:a vastaan. Koko joukkueen taisteluasenne oli upeaa katseltavaa ja harjoituskentältä pystyttiin tuomaan asioita käytäntöön. Vaasassa on luvassa huomattavasti pienempi kenttä, jossa liike ja taktiikan onnistuminen korostuu. Kiisto on tiedetty myöskin fyysisenä joukkueena, joten siihenkin on pystyttävä vastaamaan. Kaupista on kuulunut hyviä signaaleja, joten Pohjanmaalle lähdetään taistelemaan huippuiskussa.
VehU:n mediatiimi hyppää matkaan mukaan ja maistiaisia on luvassa some-tileille pitkin päivää.
Su 31.10. Kiisto-VehU @Vamian Hansakampus, klo 15, ottelu näkyy myös Kiiston Youtube-kanavalla!
Posted on 30 lokakuun, 2021, in Futsal. Bookmark the permalink. Kommentit pois päältä artikkelissa VehU:n vierasreissut jatkuvat – Vaasassa vastassa kivenkova Kiisto .