VehU haki tasapelipisteen Vaasasta
Vehmaisten Urheilijoiden lauantainen reissu länsirannikolle sujui suotuisissa merkeissä, kun tuloksena oli maistuva tasapelipiste vaasalaista FC Kiistoa vastaan. Pisteet ottelussa tasattiin lukemin 5-5 (3-3).
Lähtökohdat otteluun olivat haasteelliset, sillä sivussa oli loukkaantumisten, sairasteluiden ja työesteiden vuoksi yli kahden kentällisen verran kauden aiemmissa otteluissa esiintyneitä pelureita. Kylmäsoittojen erikoismiehenä tunnettu manageri Heimo Joki sai kuitenkin lopulta raavittua retkelle mukaan kapean mutta laadukkaan 1+9-päisen kokoonpanon.
Isäntäjoukkue Kiistolla oli ennen VehU-kohtaamista alla kuusi ottelua, joista tuloksena neljä voittoa ja kaksi tasapeliä. Kotipeleistä Kiiston saldo oli puhdas kolmen voiton suora maalierolla 20-4, joten ennakkoasetelmissa ottelun suosikki oli selvä.
VehU sai kuitenkin peliin lentävän lähdön ja siirtyi reilussa kymmenessä minuutissa 1-3-johtoon. Avausmaali merkittiin Teemu Hannulalle, ja kaksi seuraavaa osumaa vaasalaiset ohjasivat omiin Matias Keskitalon ja Vili Valkaman toimitettua pelivälineen maalinedustalle.
Toisella jaksolla Kiisto lisäsi vauhtia ja ehti siirtyä jo ratkaisevan tuntuiseen 5-3-johtoon. VehU ei kuitenkaan painanut päätä pensaaseen, vaan Antti Tapolan ja Teemu Hannulan maaleilla vihreävalkoiset nousivat lopulta 5-5-tasapeliin.
Syöttöpisteet toisen jakson osumista kirjattiin Ati Mäkelälle ja Matti Heinämäelle. VehUn maalissa Tuomas Tuominen otti molemmilla jaksoilla kasan tärkeitä koppeja. Isäntien tehokkain oli saldon 1+3 kirjauttanut Lauri Karri.
FC Kiisto on julkaissut ottelusta koosteen YouTubessa.
VehUn pelit jatkuvat pienen tauon jälkeen lauantaina 19.12. kun Kauppiin vieraaksi saapuu sarjakärki AU (Alastaron Urheilijat).
Posted on 8 joulukuun, 2020, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0