VehU piikkipaikalta sarjan toiselle kierrokselle
Vehmaisten Urheilijoiden futsaljaosto on viettänyt viimeisen parin viikon ajan ansaittua joulutaukoa, kun seuran molemmat joukkueet saivat syyskierroksen pelattua noin pari viikkoa sitten. Kummankin joukkueen syyskautta voi tulosten valossa pitää vähintäänkin kelvollisena.
Edustusjoukkue aloittaa Futsal Kakkosen kevätkierroksen suoraan sarjan piikkipaikalta. Se esitti joulun kynnyksellä taukoa edeltäneessä pelissään kenties jaoston historian kovimman nousun. Joukkue vieraili Lempäälässä Hakkarin liikuntahallissa täksi kaudeksi Futsal Ykkösestä sarjaporrasta alemmaksi pudonneen Sääksjärven Loiskeen kotiluolassa.
Ottelun lähdössä ei ollut valittamista, mutta laadukas vastustaja ja ensimmäisen jakson puolivälille osuneet mustat minuutit johtivat lopulta siihen, että VehU oli ottelussa pahimmillaan jopa viiden maalin takaa-ajomatkalla.
Antti Tapolan ennen taukoa iskemät kaksi kavennusosumaa ja tauolla kopista haettu kokonaan uusi lähtö kuitenkin käänsivät ottelun asetelmat aivan totaalisesti. VehU:n toiselle jaksolle nostama prässi ja nopea tauon jälkeinen maali herättivät vierasjoukkueen kovaan hurmokseen, jonka myötä se vastasi myös kahdesta seuraavasta maalista ja ottelu olikin näin yhtäkkiä tasan.
Jos oli joukkue kentällä uudestisyntynyt, niin samaa voidaan sanoa myös yleensä pidättäytyväisenä luonteena tunnetusta manageri Heimo Joesta. Vierailijoiden siirtyessä ottelussa ensimmäistä kertaa kuskin paikalle, suoritti Joki ennennäkemättömän, kitkavoimaa uhmanneen kentän puolelle suuntautuneen polviliu’un. Ottelun jälkeen liikuntahallin parkkipaikalta tavoitettiinkin autuutta säteilevä manageriguru.
”Sääksjärven parketti tuotti itselleni haasteita läpi ottelun, jolloin kävi niin, että epähuomiossa luiskahdin tekniseltä alueelta kentän puolelle. Tasapainoaistini toiminta ei yleensä kovin helposti häiriinny, vaan myös äkilliset korjausliikkeet kyllä tarvittaessa vielä onnistuvat”, hyvästä motoriikasta tunnettu Joki avasi tapahtumaa tuoreeltaan.
Myös kakkosjoukkueen syyskierros päättyi voitokkaasti, kun se kukisti Kauppi Sports Centerissä Parkunmäen Apassit numeroin 12-3. Samalla se venytti voittoputkensa jo viiden ottelun mittaiseksi. VehU FS/2 lähtee kevätkierrokselle sarjakakkosen paikalta nousuun oikeuttavalta sijalta. Kakkosjoukkue aloitti pelikautensa tahmeasti kahdella tappiolla, mutta on ollut sen jälkeen pysäyttämätön.
Joukkueen tehomiehinä ovat häärineet hiljattain pelaajasopimuksensa kilpailuttanut Jari Liemula sekä Ville ”Matigol” Matinsaari, jotka ovat ottaneet kaksoisjohdon myös sarjan pistepörssissä. Edustusjoukkueen pelit jatkuvat jo tulevana sunnuntaina, kun se vierailee Pirkkalassa PJK:n reservijoukkueen vieraana loppiaista edeltävässä ottelussa, joka vihelletään käyntiin kello 15.30.
Kakkosjoukkue sen sijaan huilaa vielä tulevan viikonlopun ennen kuin sillä on heti vuorossa sarjan kärkikamppailu. Ylöjärven Ilveksen reservijoukkue saapuu vieraaksi Kauppi Sports Centeriin lauantaina 11. päivä kello 16.30 alkavaan kamppailuun.
Posted on 2 tammikuun, 2020, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0