Edustusjoukkueella voitokas alkukausi

Vehmaisten Urheilijoiden edustusjoukkueen alkukausi Futsal Kakkosessa on käynnistynyt voitokkaasti. Sarjaa on pelattu vasta kolmen kierroksen verran, mutta VehU on tällä hetkellä ainoa puhtaan pelin joukkue.

Joukkue otti sunnuntaina kolmannen peräkkäisen voittonsa, kun sen arkkivihollinen Valkeakosken WFT kaatui numeroin 9-3. VehU on pommittanut yhdeksän maalin edestä myös kahdessa edeltävässä ottelussa.

Selvistä loppulukemista huolimatta kaikkia kolmea ottelua on yhdistänyt se, että ne ovat olleet huomattavasti tiukempia kuin numerot antavat ymmärtää. Sarja-avauksessa jalkoihin jäi PJK:n reservijoukkue lukemin 9-4 ja viikkoa myöhemmin Ylöjärven liikuntakeskuksen tulostaululla oli täysin vastaava lopputulos, kun vierailijaksi oli saapunut Toijalan Pallo.

Alkukauden tehomiehinä ovat häärineet odotetut nimet, kapteeni Teemu Hannula sekä täksi kaudeksi riveihin siirtynyt Topi Järvi. Jälkimmäinen on kumauttanut kolmeen pelattuun otteluun kunnioitettavat kymmenen maalia. Kaksikko onkin tällä hetkellä vallannut sarjan pistepörssin kaksi ensimmäistä sijaa ollen ainoat kymmenen tehopisteen paremmalle puolelle yltäneet pelaajat.

Tehomiesten takaa on kuitenkin löytynyt myös ennen kaikkea tasaisesti suorittava joukkue. Pyynikin uimahallin vesijumppa-altaasta vesiliikunnan ääreltä tavoitettu manageri Joki ei peittele innostuneisuuttaan, kun puheeksi nousee kolmen peräkkäisen voiton sarja.

”Voitokkaat peliesitykset ovat motivoineet myös itseäni nostamaan omaa fyysisen valmiuden tasoa”, Aqua Kick Rock -liikesarjaa parhaillaan suorittanut Joki paljasti.

Yksi tasaisista suorittajista on ollut Joen luottopelaaja, Valkeakosken vinttikoirana tunnettu Tomi Vikman.

”Iltalenkkini on viime aikoina suuntautunut poikkeuksellisesti Tammerkosken toiselle puolelle. Olemme tavanneet Tomin kanssa lenkkini yhteydessä useana iltana Kaupin vinttikoiraradalla. Radalla on hiekkapinta ja kallistetut kaarteet, joten se tarjoaa meille hieman Ylöjärven liikuntakeskuksen muovimattoa haastavamman alustan”, tyytyväisyyttä huokunut Joki paljasti.

Hyvien peliesitysten vastapainona alkukautta ovat leimanneet myös useat avainpelaajien loukkaantumiset, sillä moni joukkueen runkopelaajista potee yhä jalkapallokauden aiheuttamia kolhuja. Sairastuvalta on kuitenkin odotettavissa apuja todennäköisesti jo lähiviikkojen aikana. VehU pelaa seuraavan kerran jälleen sunnuntaina, kun Ylöjärven liikuntakeskus vaihtuu yhden kierroksen ajaksi Kauppi Sports Centeriin.

Kello 16.30 alkavassa ottelussa on vastassa tuore sarjanousija Fenix FT, jonka listoilta löytyy useita erityisesti jalkapallon puolella meritoituneita pelaajia.

Advertisement

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 13 marraskuun, 2019, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: