Edustus nousi vaikeuksien kautta voittoon, kakkosjoukkue avasi pelikautensa vierastasurilla
Vehmaisten Urheilijat sai pelikautensa toisessa ottelussa vieraaksi sarjanousija Fenix FT:n. Joukkue kunnioitti ottelun alla maamme satavuotista historiaa marssittamalla kehiin oman Suomi100-aloituskentällisensä, kun liikuntakeskuksen matolle komennettiin Joel Mattjus, Markus Seppä, Teemu Hannula sekä Iiro Riponemi. Manageriguru Heimo Joen varovaisen arvion mukaan kyseessä on yhteiselopainoltaan 400 kilon tietämillä liikkuva raskaan kaluston kvartetti.
Edellisen ottelun tavoin VehU:n lähtö otteluun oli kuitenkin sanalla sanoen äärimmäisen kamala. Ensimmäiset viisitoista minuuttia koko joukkue nukkui käytännössä syvää REM-unta. Urakkaa ei helpottanut myöskään se, että pohjalla luutinut Janne Lahdenpohja joutui jättämään ottelun kesken jo muutaman vaihdon jälkeen. Fenixin kolmas maali riitti lopulta myös lajipiirien jääkarhulle, Heimo Joelle, jolta nähtiinkin sen seurauksena oikeaoppinen reagointi aikalisän muodossa. Joki ei tälläkään kertaa jäänyt toimeettomaksi, vaan herätteli joukkuettaan esittämällä omilta rippikouluajoiltaan tutun herätyslaulun.
Managerinsa koskettavan esityksen jälkeen VehU alkoi vähitellen päästä mukaan otteluun ja työ palkittiin, kun kovaksi asennepelaajaksi osoittautunut Matias Keskitalo runnoi pallon verkkoon ja toi joukkueensa maalin päähän. Tauolle siirryttiin kuitenkin vierailija Fenixin maalin johdossa.
Puoliajalla kotijoukkue teki tarvittavia muutoksia kokoonpanoon ja pelitapaansa ja toiselle jaksolle astelikin aivan erilaisella ilmeellä pelaava VehU. Energisestä alusta huolimatta myös toisen jakson ensimmäisestä maalista vastasi Fenix FT, kun vierasjoukkueen Samu Kuoppa vei vierailijat uudelleen kahden maalin johtoon. Viimeiselle kympille lähdettäessä VehU kiri jälleen maalin päähän Markus Sepän osumalla.
Viimein noin neljä ja puoli minuuttia ennen täyden ajan umpeutumista VehU nousi lopulta tasoihin pohjalle siirtyneen Joel Mattjusin komealla yksilösoololla. Täyteen vauhtiin päässyt Mattjus nousi omalta puolustusalueelta saakka aivan Fenixin maalin edustalle ja sijoitti pallon verkkoon ammattinimikkeensä mukaisella varmuudella. Tasoitusmaalia ihasteli yleensä myös kehuja viimeiseen asti välttävä manageri Joki.
”Mattjusin päättäväinen rynnistys toi mieleeni yhdysvaltalaisen M2 Bradley rynnäkköpanssarivaunun etenemisen. Aseistus, liikkuvuus ja kuljetusmahdollisuudet. Myös isokokoiselta targetiltamme löytyy näitä ominaisuuksia”, osuman myötä pois tolaltaan mennyt Joki luetteli.
Maali ei kuitenkaan jäänyt trilleriksi muodostuneen kamppailun viimeiseksi, sillä viimeisen 45 sekunnin aikana nähtiin vielä perinteinen ”isä vastaan pojat” –asetelma, kun VehU:n päättäväinen taistelu palkittiin ja ratkaisijaksi nousi Faija-Mäkelä päivän toisella osumallaan. Voittomaalin arkkitehtinä hääräsi Iiro Riponiemi, joka lähti ensin ennakkoluulottomasti keskialueella prässäämään vastustajan pallollista pelaajaa, voitti siitä seuranneen kaksinkamppailun ja pelasi sen jälkeen täydellisen syötön toista laitaa nousseelle Mäkelälle.
Ottelun ratkaissut osuma räjäytti myös manageri Joen tiukasti kontrolloiman vaihtopenkin. Yleensä hillityllä olemuksellaan ihastuttanut Joki riehaantui maalista täysin ja esitti kentän rajojen sisäpuolelle suuntautuneen ilmavan twist-hypyn.
Nuorista jalkapalloilijoista koostuvalle Fenixille on annettava rehti tunnustus. Joukkue koostui muutamista todella sähäköistä yksilöistä ja tuollaisella kokoonpanolla tullaan ottamaan kauden aikana vielä monta sarjapistettä. VehU:n pelit jatkuvat ensi viikonloppuna, kun se matkustaa viime vuosien aikana äärimmäisen tutuksi tulleeseen Valkeakosken liikuntahalliin WFT:n vieraaksi.
Kakkosjoukkueelle tasuripiste
Lauantaina pelikentillä nähtiin ensimmäistä kertaa myös VehU FS /2, kun täksi kaudeksi Futsal Neloseen noussut liikkuva ja nuorekas nippu aloitti pelikautensa Valkeakosken liikuntahallissa WFT:n ja SorPan yhdistelmäjoukkueen vieraana.
Ottelun alku oli vaikea myös toisella paikkakunnalla, sillä kotijoukkue siirtyi johtoon jo aivan ensimmäisellä peliminuutilla. Numerot olisivat saattaneet olla kenttätapahtumien perusteella myös huomattavasti rumemmat, mutta kakkosjoukkueen maalilla eleettömästi esiintynyt Tuomas Tuominen piti joukkueensa mukana pelissä.
Toisen jakson käynnistyessä tilanne näytti entistä synkemmältä, kun vastustaja karkasi lyhyessä ajassa jo kolmen maalin johtoon. VehU kuitenkin kuittasi melko pian ottelun kolmannen maalin jälkeen, kun Jukka Törmänen upotti pallon maaliin kuuden metrin rangaistuspotkupisteeltä.
Maalista ehti kulua nelisen minuuttia, kun Valkeakoskella nähtiin Ville Matinsaari–show. Saaren terävä ompeluneulaa muistuttava oikea jalka lauloi ja mies kaksoisneulatikkasi pallon maaliin kahdesti kolmen minuutin sisällä. Toisen jakson alussa sattunut ikävä repeäminen ommeltiin lopullisesti umpeen, kun vierasjoukkueen Niko Wallenius vei vierasjoukkueen ensimmäistä kertaa johtoon neljä minuuttia ennen loppua. Vierasvoittoon asti esitys ei kuitenkaan valitettavasti riittänyt, sillä koskilaiset löivät pelin tasoihin vielä ottelun viimeisellä peliminuutilla.
VehU FS /2 pelaa seuraavan kerran sunnuntaina, kun sen vieraaksi Ylöjärven liikuntakeskukselle saapuu toinen nousijajoukkue, FC Vihniö. Paikalle odotetaan myös sarja-avauksen tapojensa mukaisesti väliin jättänyttä pelaajavalmentaja Arsi Piiraista.
Lauantain ottelutulokset
Futsal Kakkonen
VehU FS – Fenix FT 5-4 (2-3)
Päivämäärä: 04.11.2017
Pelipaikka: Ylöjärven liikuntakeskus
Tilastot
I Jakso
01:14 – 0-1 – Dieter Rudi (Järvinen Otto)
10:24 – 1-1 – Mäkelä Ati (Keskitalo Matias)
11:12 – 1-2 – Järvinen Otto
13:25 – 1-3 – Eino-Veikko Ek
17:40 – 2-3 – Keskitalo Matias (Kajasmaa Petteri)
II Jakso
06:57 – 2-4 – Kuoppa Samu (Mattila Juho)
10:44 – 3-4 – Seppä Markus (Riponiemi Iiro)
15:24 – 4-4 – Mattjus Joel
19:14 – 5-4 – Mäkelä Ati (Riponiemi Iiro)
Kokoonpano: Kosonen Tarmo, Lahdenpohja Janne, Riponiemi Iiro, Hannula Teemu, Seppä Markus, Kajasmaa Petteri, Keskitalo Matias, Mäkelä Ati, Liemula Joonas, Mattjus Joel, Lepomäki Otso.
Futsal Nelonen
WFT/SorPa – VehU FS /2 4-4 (1-0)
Päivämäärä: 04.11.2017
Pelipaikka: Valkeakosken liikuntahalli
Tilastot
I Jakso
2’ – 1-0 – Hopia Waltteri (Otsasson Jani)
II Jakso
21’ – 2-0 – Mikkonen Toni (Koivuranta Marko)
21’ – 3-0 – Hopia Waltteri (Hiltunen Mikko)
24’ – 3-1 – Törmänen Jukka (6m.)
28’ – 3-2 – Matinsaari Ville (Wallenius Niko)
31’ – 3-3 – Matinsaari Ville (Wallenius Niko)
36’ – 3-4 – Wallenius Niko (Riikonen Matias)
40’ – 4-4 – Hopia Waltteri (Mikkonen Toni)
Kokoonpano: Tuominen Tuomas, Matinsaari Ville, Riikonen Matias, Kallio Jesse, Kämäräinen Roope, Jokinen Juuso, Palander Juuso, Lehtinen Erno, Wallenius Niko, Törmänen Jukka, Kekki Miikka
Posted on 8 marraskuun, 2017, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0