Joki ja VehU avasivat voitolla – kakkosjoukkueen pelikausi käynnistyy Koskissa

Vehmaisten Urheilijoiden edustusjoukkueen pelikausi käynnistyi viime viikonloppuna Ylöjärven liikuntakeskuksella, kun joukkue aloitti urakkansa Futsal Kakkosessa Ilves-Kissojen vieraana. Viime kauden keskinäisten kohtaamisten mennessä tasan, oli jälleen odotettavissa haastava ottelu. VehU:n uusista pelaajista debyyttinsä vihreävalkoisessa paidassa kirjauttivat Matias Keskitalo ja Iiro Riponiemi.

Ottelun ensimmäiset viisi peliminuuttia menivät VehUlta käytännössä ohi, ja kotijoukkue Ilves-Kissat käyttikin tilanteen hyödykseen iskemällä pallon kahdesti verkkoon. Ensimmäisen jakson edetessä VehU pääsi otteluun kuitenkin paremmin mukaan ja sai luotua myös omia maalintekotilanteiksi luokiteltavia paikkoja.

Maalinteko onnistui viimein 10. peliminuutin kohdalla, kun Markus Seppä kaivoi vääntötilanteen jälkeen pallon itselleen ja petasi paikan maalinedustalla päivysvuoroa tehneelle Joel Mattjusille. Jakson loppupuolisko mentiin tasaisissa merkeissä ja puoliajalle siirryttiin Kissojen maalin johdossa.

Toisella jaksolla VehU:n pelaaminen vapautui huomattavasti ja ottelu lyötiin tasoihin 22. peliminuutilla Niko Kuhlbergin toimesta. Tästä ehti kulua ainoastaan muutama minuutti, kun vahvan ottelun uurastanut varakapteeni Janne Lahdenpohja vei joukkueensa ensimmäistä kertaa johtoon. Ati Mäkelän loistava syöttö tavoitti takatolpalle hiipineen yölinnun, joka toimitti pallon varmasti maaliin.

Myös johtomaalin jälkeen VehU sai luotua monia hyviä maalintekopaikkoja, mutta viimeistely ei ollut aivan parhaalla mahdollisella tasolla. Vapauttava kahden maalin johto koitti vasta kaksi minuuttia ennen loppua, kun Kissojen riketili näytti kuutta ja VehU pääsi kokeilemaan kymppiä. Pallon taakse asettui ”pilkkujen” erikoismies Teemu Hannula, joka ei tälläkään kertaa erehtynyt. Sama mies oli asialla minuuttia myöhemmin, kun kotijoukkue lähti hakemaan tasoitusta ilman maalivahtia. Näin loppulukemiksi kirjattiin numerot 2-5.

Joella käynnistelyvaikeuksia

Ottelun jälkeen tavoitettu pirkanmaalaisen joukkuepalloilun jalostaja, manageri Heimo Joki ei peitellyt tyytyväisyyttään. Erityisesti Teemu Hannulan rangaistuspotkuosuma sai sunnuntai-iltana tavoitetun Joen pohtimaan myös omaa lähihistoriaansa pilkkujen parissa.

”Lauantaina näimme sekä onnistuneen että epäonnistuneen pilkun. Valitettavasti jälkimmäinen osui tällä kertaa omalle kohdalleni, kun kellojen siirto talviaikaan aiheutti yleensä moitteettomasti toimineen sisäisen kelloni täydellisen sekoamisen, josta seurauksena oli illan venähtäminen aamuyön puolelle. Sisäisen kellon merkitystä ei auta väheksyä, sillä kuten tiedämme, se säätelee myös sydämen ja maksan toimintaa”, ravintola Tillikassa ottelun jälkeen pyörähtänyt Joki luennoi.

Kausi jatkuu lauantaina kahden pelin voimin

Edustusjoukkueen pelit jatkuvat heti lauantaina kotiottelun merkeissä, kun vieraaksi saapuu sarjanousija Fenix FT. Samana päivänä pelikautensa käynnistelee myös VehUn kakkosjoukkue, kun se matkustaa Valkeakosken liikuntahalliin FC SorPan vieraaksi kello 15:15 alkavaan otteluun.

Joukkueen pelaajavalmentaja Arsi Piirainen on sarja-avauksen alla levollisin mielin. Yksilöistä Piirainen nostaa esille Miikka Kekin ja vahvan oheisharjoitteiden sävyttämän kesän.

”Miikka on toki aina tiedetty kovaksi harjoittelijaksi, mutta kuluneen kesän aikana mies on vienyt itsensä äärirajoille säätämällä Arnold Schwarzeneggerin Golden Six –ohjelman 2010-luvun joukkueurheilua palvelevaan muotoon. Pre-seasonin aikana olemmekin saaneet aivan uuden merkityksen fyysisyyden termille”, suojattinsa edesottamuksista silminnähden innostunut Piirainen hykerteli.

Tilastot lauantailta:

Ilves-Kissat – VehU FS 2-5 (2-1)
Päivämäärä: 28.10.2017
Pelipaikka: Ylöjärven liikuntakeskus

Tilastot

I Jakso

0’ – 1-0 – Jokinen Juha
4’ – 2-0 – Jokinen Juha
10’ – 2-1 – Mattjus Joel

II Jakso

22’ – 2-2 – Kuhlberg Niko
24’ – 3-2 – Lahdenpohja Janne
38’ – 4-2 – Hannula Teemu
39’ – 5-2 – Hannula Teemu

Kokoonpano: Kosonen Tarmo, Salminen Jesse, Riponiemi Iiro, Lahdenpohja Janne, Keskitalo Matias, Mäkelä Ati, Seppä Markus, Kuhlberg Niko, Hermikoski Eero, Mattjus Joel, Hannula Teemu, Lepomäki Otso.

Advertisement

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 1 marraskuun, 2017, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: