PJK/2 haastaa VehUn jaoston 15-vuotisjuhlaottelussa

Vehmaisten Urheilijoiden futsaljaosto saavuttaa pelikaudella 2016-2017 mopokortti-iän, kun toiminnan aloittamisesta tulee kuluneeksi 15 vuotta. Futsaltoiminta alkoi VehU:ssa pelikaudella 2001-2002, kun joukkue osallistui C-junioreiden piirinsarjaan.

Murrosikäänsä VehU juhlistaa perjantaina, kun se kohtaa Pirkkahallissa 15-vuotisjuhlaottelussaan PJK:n reservijoukkueen kello 20.30 alkaen. Ottelun jälkeen on luvassa kaikille avoin juhlatilaisuus Hämeenkadulla sijaitsevassa Bricks-ravintolassa, jossa esiintyy muusikko Seppo Tammilehto. Tulevaa juhlapäivää odottaa innolla myös seuran manageriguru Heimo Joki. Veteraani-ikään ehtinyt Joki ei pode muistihäiriötä, kun puheenaiheeksi nousee miehen oma 15-vuotissyntymäpäivä.

”Muistatteko oman viisitoistavuotispäivänne? Minä muistan. Aamulla oli kivaa, mutta illalla itketti. Omalla kohdallani merkittävimpiä muutoksia olivat rikosoikeudellisen vastuun alkaminen sekä mahdollisuus erota uskontokunnasta. En ole asiasta sataprosenttisen varma, mutta myös osa pelaajistamme saattaa käytöksensä puolesta olla edelleen mopokortti-iässä”, pelaajiensa syntymävuosia parhaillaan tutkinut Joki tuskaili.

Edellisviikonloppu sujui VehUn futsaljaostolta ristiriitaisissa merkeissä. Edustusjoukkue hävisi omassa vierasottelussaan paikallisvastustaja Ilves-Kissoille lukemin 6-3, mutta sen sijaan VehU:n kakkosjoukkue vankisti omaa nousutavoitettaan kaatamalla Ylöjärven liikuntakeskuksessa pahimman kilpakumppaninsa Tahmelan Vesan.

Tappiosta huolimatta myös VehU:n edustusjoukkueen sarjasijoitus on edelleen hyvä. Futsal Kakkosta on nyt pelattu yhteensä neljätoista sarjakierrosta ja VehU löytyy sarjan piikkipaikalta kolmellakymmenellä sarjapisteellään. Kolmantena oleva Porin PTU on tosin pelannut yhden ottelun vähemmän. Rästiottelunsa voittamalla se nousee pisteellä ohi sarjan ykköspaikalle.

Matematiikka on harvoja asioita, jotka eivät lukeudu omiin vahvuuksiini. Uskallan siitä huolimatta todeta, että olemme aikataulussa aivan kuten Tampereen joukkoliikenne. Pyrin itse suosimaan nimenomaan julkista liikennettä. Tampereen Messu- ja urheilukeskuksen D-halli on itselleni tuttu paikka siinä missä oma kotini. Helpoiten sinne pääsee bussilinjoilla 14 ja 34,” auttavaisella luonteellaan jo vuosia ihastuttanut Joki opasti. 

VehU FS toivottaa yleisön tervetulleeksi otteluun! Asta-messujen takia Pirkkahallin pysäköintijärjestelyissä on muutoksia, ja D-halliin saapuvat pelaajat ja katsojat voivat jättää autonsa C-hallin takana olevalle hiekkaparkkipaikalle. D-halliin pääsee sisään hallin lasiovien kautta, eikä Pirkkahallin pääovista, kuten yleensä.

Advertisement

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 2 helmikuun, 2017, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: