Edustuksen voittoputki jatkui, kakkosjoukkueelle tasuri

VehU:n edustusjoukkueen pelit jatkuivat viime lauantaina Toijalan Monitoimitalolla, kun otteluohjelmassa oli vierasottelu Leijona Futsalin reservijoukkuetta vastaan. Lähtökohdat otteluun eivät olleet vehulaisittain katsottuna parhaat mahdolliset, sillä joukkueelta puuttui riveistään peräti kuusi vakiokokoonpanon pelaajaa. Tästä huolimatta VehU onnistui venyttämään voittoputkensa jo kuuden ottelun mittaiseksi.

Ensimmäinen maali nähtiin ottelun yhdeksännen peliminuutin kohdalla, kun Lauri Suhonen sai ensimmäisenä nimensä maalintekijätilastoihin hienosti pelatun syöttökuvion päätteeksi. Myös ensimmäisen jakson loppu mentiin VehU:n komennossa ja lisäosumista vastasivat tutut miehet Teemu Hannula ja Antti Tapola sekä jälleen vahvan ottelun pelannut Topias Perkiö.

Toinen puoliaika käynnistyi vastaavasti varsin yllättävissä merkeissä, kun akaalaiset lähtivät jatkamaan ottelua reikäpaidalla ilman maalivahtia. Viisinelosta oli selkeästi paikallisella Monitoimitalolla harjoiteltu, sillä ensimmäisen viiden minuutin aikana VehU:lla oli suuria vaikeuksia päästä pelivälineeseen. Kotijoukkue onnistuikin 27. peliminuutilla kohdalla kaventamaan ottelun, mutta tämän jälkeen myös VehU:n otteet kohenivat huomattavasti. Viimeisen kympin aikana numeroita vielä kaunisteltiin viiden maalin edestä ja loppulukemat kirjattiin Toijalassa näin muotoon 1-9 vierailijoiden hyväksi.

Taistelu normaalia heikommalla miehistöllä teki vaikutuksen myös joukkueen vaativaan isähahmoon, manageriguru Heimo Jokeen. VehU:n ennakkoluuloton esitys Toijalan Monitoimitalon parketilla palautti Joen mieleen lukuisia koskettavia muistoja.

”Olen aina ihaillut kovissa paikoissa irti saatua maksimaalista suoriutumista, esimerkkeinä ensimmäisen maailmansodan länsirintama sekä Viking Linen Turun lähtöterminaali näin muutamia mainitakseni. Molemmissa eteneminen vaatii yksittäiseltä ihmiseltä valtavaa venymistä. Samoja elementtejä olin näkevinäni lauantain aamupäivän peliesityksessämme”, ylpeydestä haljennut Joki niiskutti kangasnenäliinaansa.

 

Kakkosjoukkue jatkaa sarjakärjessä

VehU:n kakkosjoukkueen pelit sen sijaan jatkuivat sunnuntaina kotiottelulla Ylöjärven Liikuntakeskuksella. Myös toisen ottelun alla koettiin ikäviä poisjääntejä ja kun vastaan asettui vielä nuori ja juoksuvoimainen Ylöjärven Ilveksen kakkosjoukkue, oli helppo povata vaikeaa iltapuhdetta.

Ensimmäisen kaksikymppisen aikana VehU:n ottelu ei ollut vielä edes kunnolla käynnistynyt, kun Ylöjärven Ilves kuittasi peräti neljästi. Tästä huolimatta tauolle päästiin lopulta vain kahden maalin takaa-ajoasemassa, vaikka kenttätapahtumien valossa numerot olisivat voineet olla paljon tylymmät.

Nähdyn kaltainen peli-ilme ei kerännyt kiitosta myöskään pelaajavalmentaja Arsi Piiraiselta. Kriisitilanteiden erikoismiehenä tunnettu Piirainen piiskasikin suojattinsa aivan uusille äärirajoille pitämällä joukkueelleen puoliajan alkajaisiksi modernin ajan paatoksen.

Jos vielä avausjaksolla VehU:n tekeminen oli epävarmaa kuin ensimmäistä työharjoittelujaksoaan suorittavalla nuorukaisella, oli toisen puoliajan esitys jo vähintäänkin osa-aikatyöntekijöiltä nähtyä luokkaa. Erityisesti pallollinen pelaaminen koheni jälkimmäiselle puoliskolle siirryttäessä huomattavasti, ja Piiraisen palopuheen arvaamattomat seuraukset alkoivat näyttäytymään karulla tavalla myös nuorelle vastustajajoukkueelle.

Parantuneista otteista huolimatta ongelmia alkoi kuitenkin ilmetä ensimmäisen viiden peliminuutin jälkeen kotijoukkueen riketilin näyttäessä jo neljää. Ottelun loppupuolella tilanne synkkeni entisestään, kun VehU:n rikkeet viimein täyttyivät ja vierailijat pääsivät kokeilemaan kahdesti kympiltä. Värikkäiden vaiheiden jälkeen pisteet lopulta tasattiin lukemin 6-6. Isäntien vaisun sunnuntai-illan näkyvimmät olivat kaksi maalia upottanut Niko Wallenius sekä väkivahvaa target-pelaamista esittänyt Akseli Palmu.

Molempien otteluiden tilastot päivitetään myöhemmin joukkueiden kausisivustoille.

Advertisement

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 26 tammikuun, 2017, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: