KaVo ja NoPS vastassa VehUn tuplaviikonlopussa
Vehmaisten Urheilijoiden kevätkierroksen ottelut jatkuvat tämän viikon perjantaina, kun sen vieraaksi Pirkkahalliin saapuu paikallisvastustaja Kangasalan Voitto. Viikonloppu on muutenkin kiireinen, sillä perjantain ottelun jälkeen joukkueella on välissä ainoastaan yksi lepopäivä ennen kuin se isännöi heti sunnuntaina Nokian Palloseuraa. Samana päivänä estradille nousee myös Futsal Vitosen kärkikahinoissa kamppaileva VehU:n kakkosjoukkue, joka puolestaan matkustaa Pirkkalan Liikuntatalolle PJK:n kolmosjoukkueen vieraaksi.
Perjantaina pelattava KaVo-ottelu on kauden ensimmäinen keskinäinen kohtaaminen. Kangasalan perinneseura löytyy tällä hetkellä sarjan kahdeksannelta sijalta aivan putoamisviivan alapuolelta. Joukkueen syyskauden tehokkain pelaaja on ollut sarjan pistepörssin vitospaikalta löytyvä Jan Kulokorpi tehoilla 10+7.
Sunnuntaina vastaan asettuva NoPS sen sijaan lukeutuu VehU:n viime vuosien kovimpiin kilpakumppaneihin. Nokialaiset ovat tällä hetkellä sarjataulukossa viidentenä. Alkukaudella Nokian Palloiluhallissa pelattu kamppailu kirjattiin lopulta NoPS:lle, joten VehU lähtee sunnuntain otteluun revanssihengellä. Palloseuran tehokkaimpana pelaajana on häärinyt 15 tehopistettä kerännyt Ilkka Korvanen.
Futsal Kakkosen sarjatilanne on tällä hetkellä äärimmäisen tasainen. VehU löytyy sarjataulukon neljänneltä sijalta, mutta kaikki viisi kärkijoukkuetta ovat ainoastaan yhden pisteen sisällä toisistaan. Ennen joulutaukoa VehU:lla oli otteluohjelmassa haastava tuplapelien viikonloppu, kun se kohtasi ensin perjantaina 9.12. pelatussa kotiottelussa ACE:n.
Heti perään lauantaina oli edessä yksi sarjan viime vuosien klassikoista, VehU:n ja WFT:n välinen aina lopulta korkeintaan yhden maalin erotuksella päättyvä ottelu Valkeakoskella. Kovista panoksista huolimatta VehU esiintyi kentällä molemmissa otteluissa vapautuneesti ja saavutti välitavoitteeksi asetetut täydet kuusi sarjapistettä.
Haastava sarjatilanne ei huolestuta myöskään itseluottamusta höyryävää manageri Heimo Jokea. Työssään erilaisia paineita päivittäin käsittelevä Joki tavoitettiin otteluviikonlopun alla kotinsa nojatuolista länsimaisen lukuharrastuksen ääreltä.
”Kuten tiedetään, oma mentaalinen kapasiteettini on rakennettu vuosien työllä, jonka saatossa olen kirjannut ylös erilaisia tärkeiksi katsomiani ajatuksia. Hyvänä perussääntönä voidaan itseluottamuksen osalta pitää sitä, että jos itsensä esille tuominen on liian iso askel, aloita seuraamalla muita. Kerro, mitä mieltä olet jonkun toisen sanomisista ja ujuta sitä kautta keskusteluun omaa itseäsi.”
Joen pohjattoman työkalupakin päältä löytyy myös toinen ajattelemisen arvoinen ohje maallikoille.
”Onnittele itseäsi aina pienenkin edistysaskeleen jälkeen. Tehokkain kannustusjoukkosi löytyy korviesi välistä. Pyrin itse noudattamaan erityisesti jälkimmäistä kohtaa ja sen voi nähdä yhtenä keskeisenä tekijänä sille, minkä vuoksi lukeudun oman alani kiistattomiin menestyjiin”, lukulasinsa pois ottanut Joki havainnollisti.
Posted on 3 tammikuun, 2017, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0