VehUn sarjavoitto varmistui

Vehmaisten vihreä pataljoona varmisti lauantaina Futsalin Tampere-Satakunta Kakkosen piirinmestaruuden, kun se kohtasi vierasottelussa Nokian Palloseuran. Myöhään iltaseitsemältä Nokian palloiluhallissa alkaneen ottelun ajankohta ei ollut vehulaisittain katsottuna riittävän myöhäinen, sillä joukkue käytännössä nukkui ensimmäisen puoliajan ohi.

Sekavaa ensimmäistä jaksoa hallitsikin nälkäinen kotijoukkue, ja lukemat olivat viidentoista peliminuutin kohdalla jo 3-0. Tässä vaiheessa näyttikin siltä, että toiveet mestaruuden varmistumisesta voidaan lauantain osalta unohtaa.

VehU sai kuitenkin aivan ensimmäisen jakson loppuun Joonas Liemulan tekemän tärkeän pukukoppimaalin, jonka myötä tauolle siirryttiin kahden maalin takaa-ajoasemassa. Puoliajalla esiin astui tuttu mies, kun manageriguru Heimo Joki otti käyttöön ääriolosuhteisiin varaamansa menetelmät.

Kriisitilanteiden erikoismiehenä tunnettu Joki pumppasi suojatteihinsa tahtotilaa muistelemalla nälkävuosien ajanjaksoa sekä käynnistämällä paikalle kuljettamansa ilmamoottorisahan.

Kriisitilanteen koittaessa olisi tärkeää ottaa mahdollisimman rauhallinen lähestymistapa, mihin aina itse ensisijaisesti pyrin. Kuuntele ja keskustele, siinä ohjeeni vastaavissa tilanteissa kamppaileville”, empatiaa huokuva Joki ohjeisti.

Toiselle jaksolle kentälle saapuikin lähes messiaanisen herätyksen kokenut VehU, joka lähti ensimmäisistä minuuteista alkaen aggressiivisesti kiinni vastustajaan. Viiden peliminuutin kohdalla VehUn raivoisa yritys palkittiin, kun se pääsi jo maalin päähän. Isojen otteluiden mies Antti Tapola sijoitti pallon lähietäisyydeltä maaliin Janne Lahdenpohjan hienosta esityöstä.

Kavennuksen myötä peli alkoi kääntymään entistä enemmän VehUlle, joka haki edelleen vimmatusti tarvitsemaansa tasoitusosumaa. Korkeasta prässistä johtuen myös NoPSille aukeni joitakin vaarallisia maalintekotilanteita, mutta VehUn maalilla torjunut Tarmo Kosonen onnistui pitämään joukkueensa mukana pelissä.

Noin viisi minuuttia ennen peliajan täyttymistä VehU lopulta tasoitti ottelun, kun Jukka Törmänen sohi maalinedustalta karat sisään Joonas Liemulan syötöstä. Kahden viimeisen peliminuutin käynnistyessä VehUn ainoa missio olikin pitää palloa ja pelata kellosta aikaa mahdollisimman paljon sekunteja pois.

Ajanpeluussa kunnostautui eritoten Liemula, joka fyysisen preesensinsä avulla nosti viimeisen minuutin henkilökohtaiseksi pallonhallintalukemakseen noin 75 prosenttia. Enempää maaleja ei ottelussa enää siis nähty, ja näin Nokialla päädyttiin oikeutettuun pistejakoon.

”Kuten puolustaja Lahdenpohja totesi, tehtiin mitä piti. Rukajärvi 1941, Sorsapuisto 2013, Nokian palloiluhalli 2016”, kryptisestä ulosannistaan tunnettu Joki filosofoi.

VehU pelaa seuraavan kerran vasta kahden viikon kuluttua lauantaina, kun sen vieraaksi Ylöjärven liikuntakeskukselle saapuu Valkeakosken WFT. Sarjaa on jäljellä enää kaksi ottelua, jonka jälkeen edessä on nousukarsinta Futsal Ykköseen Turun piirin voittajaa vastaan.

Mainokset

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on helmikuu 22, 2016, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: