VehU haastajana Pirkkalaan

Normaalisti lauantaisin pelaava VehU on tänään perjantaina uuden tilanteen edessä, kun se matkustaa naapuripitäjä Pirkkalaan PJK:n reservijoukkueen vieraaksi paikallisella liikuntatalolla kello 18 alkavaan otteluun. Kumpikin joukkueista pelasi myös edellisviikonloppuna. Kotijoukkueena toimiva PJK joutui taipumaan Valkeakoskella WFT:n vieraana lukemin 9-7. VehU sen sijaan pääsi pelaamaan kotonaan, kun sen vieraana ollut Ylöjärven Ilves kaatui ehjän nelikymppisen jälkeen lopulta numeroin 3-0.

Lähtökohdat huomiseen otteluun eivät ole vehulaisittain katsottuna aivan parhaimmasta mahdollisesta päästä. Rosterista puuttuu useita tärkeitä pelaajia, joukkueen neljästä parhaasta pistemiehestä peräti kolme joutuu jättämään huomisen kamppailun väliin.

Otteluun valmistautumista ei ole helpottanut myöskään aktiivisena seurapiirimiehenä tunnetun manageri Heimo Joen lauantaiksi järjestämä seuran vuotuinen talviurheilutapahtuma.

”Itse en valitettavasti voi osallistua lauantain teemapäivään, sillä jääurheilun pelialustana toimiva kivijäätikkö ei ole kaltaiselleni ikäihmiselle enää turvallisin mahdollinen paikka. Voimassa olevasta osteoporoosilääkityksestä ja painovoimaa uhmaavasta tasapainoaististani huolimatta riskit kaatumiselle ovat olemassa, kun puhumme riehakkaasta talviurheilupäivästä”, terveytensä ehdoilla nykyisin elävä Joki painotti.

Horjuvan terveystilanteensa lisäksi Joki on loppuviikon aikana joutunut tuskailemaan myös perjantaisen PJK-ottelun parissa. PJK päässee otteluun hyvistä asetelmista, sillä pirkkalalaisten edustusmiehistöllä ei ole viikonloppuna Futsal Ykkösen ottelua. Näin ollen joukkue marssittanee parketille hieman normaalia vahvemman rosterin. PJK:n tehokkaimpia pelaajia alkukaudella ovat olleet Joni Koskinen (10+7) ja Jussi Rasva (6+10). Sarjassa PJK on tällä hetkellä viidentenä kerättyään 11 ottelusta 16 pistettä.

 

Advertisement

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 22 tammikuun, 2016, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: