VehU ja Joki YIlvestä jäljestämään
Viime viikonloppuna hienon 3–12-vierasvoiton Nakkilan Nastasta hakenut VehU pelaa tulevana lauantaina jälleen kotikentällään, kun vastaan asettuu sarjanelosena oleva Ylöjärven Ilves. Joukkueet kohtasivat jo aiemmin syksyllä Ylöjärven Urheilutalon postimerkillä, jossa päädyttiin värikkäiden vaiheiden jälkeen 4–4-tasatulokseen. Helppoa urakkaa ei ole tiedossa tälläkään kertaa, sillä nousukiidossa oleva YIlves on kaatanut kahdessa edellisessä ottelussaan sarjan kärkijoukkueisiin lukeutuvat Valkeakosken WFT:n sekä Nokian Palloseuran.
VehU joutuu lähtemään kohtaamiseen ilman muutamaa tärkeää pelaajaa. Joukkueen sisäisen pistepörssin kärkimies Joonas ”Ivan Drago” Liemula on parhaillaan Balilla suorittamassa seurajohdon määräämää Minnesota-hoitoa, jonka aikana miehen on tarkoitus päästä eroon vaaralliseksi äityneestä proteiiniriippuvuudestaan. Muiden syiden vuoksi sivussa ovat myös Matias Riikonen sekä Jesse Salminen.
Laitapelaaja Antti Tapolalle lauantai on erityinen, sillä mies pelaa jo 50:nnen ottelunsa VehUn vihreässä paidassa. Suomen Terrierijärjestö ry:n ilmoituspalstalta Tapolan aikoinaan seuran riveihin löytänyt managerivelho Heimo Joki hykertelee tyytyväisenä, kun puheenaiheeksi nousee VehUn sisukas laituri.
”Vastustajan puolustusneliö on alkukaudesta ollut Tapolalle lähinnä eräänlainen agilityrata ilman kunnollisia kontaktiesteitä. Lauantaina aiommekin siirtyä hänen kanssaan metsästysjäljestykseen, jossa hirvieläimen sijaan pyrimme löytämään kohteeksi haavoittuvaisen, puolustusmuodostelmasta erkaantuneen Ylöjärven Ilveksen pelaajan.”
Joen mukaan Tapolan alkuvuoden harjoituskausi Pirkkahallin betonialustalla on sujunut nousujohteisissa merkeissä.
”Viime aikoina Antti on pyydystänyt harjoituksissa jopa petoeläimiksi luokiteltavia lajikkeita, kuten luolakarhua muistuttavan isokokoisen kärkimiehen Ville Matinsaaren. Näin ollen en usko, että lauantainen ilvesjahti tuottaa Tapolalle minkäänlaisia vaikeuksia”, suurriistan metsästykseen jo useamman vuoden ajan perehtynyt Joki paljasti.
Keräilijä–metsästäjä–viljelijä-aikakaudella edelleen elävä Joki tavoitettiin ottelun alla Teiskon metsistä vesilintuharrastuksensa sorsastuksen parista.
”Jo sukunimeni kertoo sen, missä voimme tavata vesilintuja Suomen oloissa. Näen sorsastuksen ja leipätyöni futsalin välillä monia yhtäläisyyksiä. Molemmissa lajeissa on keskeistä tunnistaa saalis ennen omaa hyökkäystä. Sekä sorsastuksessa että futsalissa on lisäksi pyrittävä viimeiseen asti välttämään hätiköityjä kaukolaukauksia”, tähtäysasentoon kyykistynyt Joki havainnollisti.
Posted on 14 tammikuun, 2016, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0