VehU/2 lähtee kaatamaan Vapsia ja YIlvestä
Vehmaisten Urheilijoiden futsaljaoston asemapaikkana toimii meneillään olevan viikonlopun aikana Ylöjärven liikuntakeskus, jossa edustusjoukkueen pelin lisäksi myös VehU/2 jatkaa sunnuntaina kauttaan.
Itsenäisyyspäivän mittelöissä vastaan asettuvat FC Vapsi ja Ylöjärven Ilves/2. Nuorisovoittoiset vastustajajoukkueet löytyvät sarjataulukosta VehUn takaa. Yilves saalisti avausturnauksessaan voiton ja tappion, ja Vapsi hävisi molemmat pelinsä.
VehUn sunnuntaisen ottelukunnon lisäksi mielenkiintoinen kysymys on myös se, millaisia keinoja joukkueen pelaajavalmentaja, äärimmäisyyksien miehenä tunnettu Arsi Piirainen työkalupakistaan tällä kertaa löytää. Piiraisen oppi-isän, managerivelho Heimo Joen on edelleen vaikea peitellä innostustaan, kun hän alkaa kerrata Piiraisen työnäytteitä VehU/2:n kauden avausturnauksessa, jossa vihreävalkoiset voittivat molemmat pelinsä.
”Yleensähän valmentajan tehtävänä on sytyttää joukkue peliin oman aktiivisen läsnäolon kautta. Tämä vaatii luonnollisesti sitä, että valmentaja on itse 110-prosenttisesti hereillä. Kauden avanneessa turnauksessa Piirainen kuitenkin käänsi mestarillisesti koko asetelman täysin päälaelleen ja herätteli joukkueen nukkumalla itse pommiin molemmista otteluista.”
Joen saamien tietojen mukaan ainakin Huuhkajien ex-päävalmentaja Mixu Paatelainen sekä Jyväskylän yliopiston liikuntapsykologian laitos ovat jo ilmaisseet haluavansa kuulla lisää Piiraisen käyttämistä metodeista.
”Tämän tason käänteistä mentaalivalmennusta on yleensä totuttu näkemään vain kilpaurheilun absoluuttisella huipulla. Ei tarvitse olla dosentti tajutakseen, että Piirainen on raketin lailla nousemassa maamme lupaavimpien valmentajakykyjen joukkoon”, suojattinsa otteista kyyneliin asti liikuttunut Joki tunnelmoi.
VehUn avausturnauksessa verkkoa heiluttivat ahkerimmin uudet täsmähankinnat Heikki Rajala ja Akseli Palmu. Sunnuntaina Heimo Joki odottaa lisäksi tehoja kulttipelaaja Ville ”Matigol” Matinsaarelta, joka on viime aikoina tikannut harjoituskentällä nuoruusvuosiensa malliin.
”Villen kesäkausi Goodman Clubissa sujui onnellisten tähtien alla, ja mies pääsi nauttimaan viikoittain huippuluokan valmennusosaamisesta. Harjoituksissa Villen oikea jalka on visertänyt maalivahdeille tuonelan laulua d-mollissa, joten Vapsin ja YIlveksen veräjänvartijoiden itsenäisyyspäivästä on todennäköisesti tulossa kiireinen”, Joki muotoili.
Posted on 5 joulukuun, 2015, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0