NoPS saapuu vieraaksi kärkikamppailuun
VehUn sarjapelit jatkuvat lauantaina Ylöjärven liikuntakeskuksella, kun sen vieraaksi kello 16.45 alkavaan otteluun saapuu viime vuosilta tuttu kilpakumppani Nokian Palloseura. Motivaatiota tuskin tarvitsee sen enempää etsiä, sillä viime sunnuntai ei valitettavasti lukeutunut VehUn klassikkohetkien joukkoon. Kauden ylivoimaisesti heikoimman esityksen jälkeen sarjapisteet jäivät Toijalan monitoimitalolle Leijonan Futsalin reservijoukkueen 7-4–voittoon päättyneessä ottelussa. Lauantaina on edessä kuitenkin uusi pelipäivä ja samalla myös Tampere-Satakunta Kakkosen kärkikamppailu, sillä VehU ja NoPS ovat vallanneet sarjataulukon kaksi ensimmäistä sijaa.
Sarjan piikkipaikkaa hallussaan pitävän VehUn kannalta valitettavaa on jälleen usean tärkeän avainpelaajan puuttuminen. Lauantain ottelusta ovat sivussa Eero Hermikoski, Niko Kuhlberg, Joel Mattjus, Ati Mäkelä sekä Markku Niskala. Laajan pelaajamateriaalin ansiosta jalkeille saadaan kuitenkin jälleen lähes täysi pöytäkirja. Veräjänvartija Tarmo Kososen osalta kyseessä on juhlapeli, sillä Kosonen pelaa lauantaina VehUn paidassa jo sadannen virallisen ottelunsa.
Vierailija NoPS jatkoi viime viikonloppuna hyviä otteitaan kaatamalla sarjan ennakkosuosikkeihin lukeutuvan Valkeakosken WFT:n nokialaisten 7-6–voittoon päättyneessä ottelussa. Kuuden pelatun kierroksen jälkeen NoPS hengittää sarjataulukossa aivan VehUn takana, sillä sarjapisteitä on molemmilla koossa kolmetoista. VehU on edellä ainoastaan paremman maalieronsa turvin.
Yleisölle lienee tarjolla myös yleisöystävällistä futsalia, jos katsotaan sarjan pistepörssiä. NoPSin Ilkka Korvanen on tilaston kärkinimi kahdellakymmenellä tehopisteellä, mutta heti seuraavilla sijoilla ovat kotijoukkueen Joonas Liemula sekä myös aikoinaan VehUn paidassa viilettänyt Tuomas Lehti. Näin ollen löytyy monta hyvää syytä saapua lauantaina Ylöjärven liikuntakeskukselle seuraamaan kyseistä kamppailua.
Posted on 3 joulukuun, 2015, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0