VehU vierailee Toijalassa
Syyskauden muista otteluista poiketen VehU pelaa tällä viikolla vasta sunnuntaina, kun sen isäntänä Toijalan monitoimitalolla kello 13.00 alkavassa ottelussa toimii Leijona Futsalin reservijoukkue. Myös Akaan Leiffinä tunnettu seura on VehUlle futsal-kartalla vielä täysin uusi tuttavuus, mutta edeltäjänä toiminut Gepardi sen sijaan tuli tutuksi edellisellä Tampere-Satakunta Kakkosen kaudella muutama vuosi sitten.
Pirkanmaalaisfutsalin pilotille, manageri Heimo Joelle tuleva Toijalaan suuntautuva vieraspelimatka ei ole mieluisimmasta päästä. Tampereen terveystalon vertaistukiryhmän iltapäiväistunnolta tavoitettu lajisuuruus kommentoi edessä olevaa maakuntamatkaa hyvin lyhyesti.
”Olosuhteiden puolesta näen Toijalan monitoimitalon muistuttavan erehdyttävästi varsovalaista työleiriä. Alkuviikon tarkoin aikataulutetussa lukujärjestyksessäni olikin tästä johtuen neuvottelutilaisuus Akaan ihmisoikeustoimijoiden kanssa. Yritän saada aikaiseksi YK:n kansainvälisen työjärjestön vuonna 1989 laatiman alkuperäis- ja heimokansoja koskevan yleissopimuksen. Erityisesti sosiaalisen ja taloudellisen asemani säilyttäminen huolestuttaa. Perusoikeudet kuuluvat meille kaikille”, painotti aran oloinen Joki.
Lähtökohdat sunnuntain vierasotteluun ovat kelvolliset. Viime viikonloppuna ACEn kaataneen VehUn kannalta ilahduttavaa on se, että joukkue saa jälleen edellisestä ottelusta sivussa olleita tärkeitä avainpelaajia takaisin kokoonpanoon. Aivan parasta mahdollista rosteria ei kuitenkaan jalkeille saada. Varmuudella sivussa on targethyökkääjä Joel Mattjus. Myös Mika Tuurin osallistuminen on toistaiseksi epävarmaa.
Kotijoukkueena toimiva Leijona Futsal /2 löytyy viiden pelatun kierroksen jälkeen seitsemällä pisteellä sarjataulukon viidenneltä sijalta. Akaalaiset ovat kaataneet kertaalleen NoPSin sekä Musan Salaman reservijoukkueen, tasapeliin LeiF/2 on päätynyt VehUn viimeisimmän vastustajan ACEn vieraana. Vastustajan tehokkain on ollut yhdeksän tehopistettä kerännyt Erkka Helminen.
Posted on 28 marraskuun, 2015, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0