VehU kellisti PJK/2:n
VehU palasi YIlves-tasapelin jälkeen voittokantaan, kun PJK:n reservijoukkue kaatui Ylöjärvellä lukemin 6-1 (2-1). Pirkkalalaiset olivat saapuneet Ylöjärvelle liikkuvalla nipulla, jossa oli mukana kentällisen verran myös edustusjoukkueessa minuutteja saaneita nuorukaisia.
Ensimmäinen jakso pelailtiin tasaisissa merkeissä, ja VehUn tuhlattua omat paikkansa avausmaalista vastasi PJK, kun Jiri Simola ampui keskisektorista pallon alanurkkaan. VehU tuli tasoihin muutamaa minuuttia myöhemmin, kun Teemu Hannula siivosi ylivoimahyökkäyksen päätteeksi pallon takatolpalta maaliin. Kitaristi Eero Hermikosken viime hetken pukukoppimaalin myötä tauolle päästiin lopulta vihreävalkoisten 2-1-johdossa.
Kolmella kentällisellä myllyttäneen VehUn peli alkoi kulkea jouhevammin taukomehujen jälkeen, ja VehUn kuntosalilla viihtyvän target-osaston jäsen Joel Mattjus laakaisi kotijoukkueen kahden maalin johtoon heti toisen jakson alkajaisiksi. Ratkaisun makua alkoi olla ilmassa puolen tunnin kohdalla, kun Ruutupaidoista värvätty Mika Tuuri muutti lukemat 4-1:een. Sekä Tuurin että Mattjusin maaleihin syötön tarjoili Niko Kuhlberg.
Kun peliaikaa oli jäljellä kuusi minuuttia, PJK otti aikalisän ja siirtyi pelaamaan bandidosilla. VehUn neliö pysyi kuitenkin hyvin kasassa, eivätkä vierailijat pystyneet luomaan kunnollisia maalipaikkoja ennen kuin Joonas Liemula ratkaisi ottelun lopullisesti liukumalla pallon tyhjiin ajassa 35.25.
Tämän jälkeen myös PJK:lla oli omat kavennuspaikkansa, ja VehUn maalimokke Tarmo Kosonen pääsi venyttelemään nivusiaan useaan otteeseen. Ottelu päättyi lopulta VehUn 6-1-voittoon, kun Joel Mattjus sijoitti vielä loppusekunneilla pallon kertaalleen PJK:n nuottaan. Ottelun tarkemmat tilastot löytyvät Ottelut-sivulta.
VehUn pelit jatkuvat tulevana lauantaina Porissa, jossa vastaan asettuu Musan Salaman reservijoukkue. Musa on hävinnyt molemmat vierasottelunsa rumin lukemin, mutta Porissa vastassa on todennäköisesti aivan eri nippu kuin matkapeleissä. Kauden ensimmäisessä kotiottelussaan MuSa/2 oli jo kolmen maalin karkumatkalla sarjakärki NoPSia vastaan, kunnes nokialaiset väänsivät pelin väkisin 7-8-vierasvoitoksi.
VehU/2 aloitti voitokkaasti
Menneenä viikonloppuna alkoi myös VehUn reservijoukkueen kausi Futsal Vitosessa, jossa ensimmäisen turnauksen saldona oli heti kuusi sarjapistettä. Avausottelussa VehU/2 kaatoi Nokian Pyry/2:n lukemin 2-3 ja toisessa matsissa PiPo-79 jäi vihreävalkoisten jalkoihin numeroin 6-2.
Posted on 9 marraskuun, 2015, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0