Nasta saapuu hakemaan pisteitä Raholasta

Futsalkausi 2013-2014 lähestyy päätöstään ja VehUn osalta viimeinen sarjapeli on edessä perjantai-iltana, kun Nakkilan Nasta saapuu tamperelaisten vieraaksi arktisista olosuhteistaan tunnettuun Raholan liikuntahalliin. Joukkueiden aiempi kohtaaminen pelattiin joulukuussa Nakkilassa, jossa VehU vei voiton erikoisten vaiheiden jälkeen. Nasta sai otteluun unelma-alun ja latoi kuuteen minuuttiin taululle 3-0-johdon. Isännät näyttivät jo menevän menojaan, mutta VehU kiri eron maali maalilta umpeen ja marssi lopulta makeaan 3-5-vierasvoittoon.

Sarjavoiton jo varmistanut kotijoukkue voi talsia matolle ilman pistepaineita, mutta Nastalle tilanne on päinvastainen. Vierailijat tarvitsevat perjantain ottelusta vähintään tasapelin tai muuten tie vie sarjaporrasta alemmaksi.

Vihreävalkoisten valmistautuminen tulevaan otteluun on sujunut kaksijakoisissa merkeissä. VehUn pelilliset nyanssit on KaVo-tappion jälkeen hiottu kelvolliseen kuntoon, mutta joukkueen taustaosastolta kuuluu kummia. Keskiviikon valmistavat harjoitukset saivat ikävän käänteen, kun manageriguru Heimo Joen suorittamassa yllätysratsiassa joukkueen korruptoituneen huoltajan Joonas Nuutisen varustelaukusta löytyi vesipullojen alta Nakkilan alueen puhelinluettelo ja laatikoittain laksatiivisia reseptilääkkeitä. Kansalaispidätyksen suorittaneen Joen mukaan kaidalta tieltä hairahtunut huoltomestari on hyllytetty tehtävistään Nasta-ottelun ajaksi.

”Nuutisen teippausjälki keskiviikon reeneissä oli totuttua huolimattomampaa, ja juomapulloja täyttäessä vesi loiskui ympäri pukuhuonetta. Vanhana sotilaspoliisina tajusin nopeasti, että jotain on pielessä”, mentalistin kykyjä omaava Joki kertoi ratsian taustoista.

VehUn pelaajatilanne näyttää perjantaita silmällä pitäen hyvältä, joten luonnollisesti joukkueen ainoa tavoite on täydet kolme pistettä. KaVo-pelistä liiallisen jännittämisen vuoksi sivuun jäänyt Jyri Harju tekee paluun kokoonpanoon ja tuoreilla jaloilla matolle kurvaa myös pohjoisen poika, vain satakuntalaisjoukkueita vastaan tällä kaudella pelannut Joni Vihreävuori.

vehunasta1
Kauden aiempi kohtaaminen pelattiin joulun alla Nakkilassa, jossa VehU vei karmean alun jälkeen voiton lukemin 3-5.

Vastustaja Nastan kausi on ollut kokonaisuudessaan melkoista vuoristorataa. Viidestä ensimmäisestä ottelusta joukkue keräsi 10 pistettä ja roikkui kärjen tuntumassa. Tämän jälkeen Nasta kuitenkin hävisi peräti seitsemän ottelua putkeen ja hetken joukkue näytti jo varmalta putoajalta. PTU-tasapeliin päättyneen tappiokierteen jälkeen Nasta on piristynyt ja VehUa vastaan nakkilalaiset lähtevät pelaamaan kaksi voittoa allaan. Ennakkoarvioissa Nastan vaarallisimmat pelaajat ovat Toni Kukkula (15+9), Jyrki Vepsä (11+11) ja Toni Miettinen (14+2).

Nasta-pelin jälkeen VehU on tosipaikan edessä heti lauantaina, kun joukkue lähtee kohti Turun satamaa ja perinteistä päätösristeilyä. Futsal Kakkosen tarkimmasta budjettisuunnittelusta tunnettu VehU on jo useiden vuosien ajan perustanut taloutensa päätösristeilylauantaiden uhkapelivoitoille, eikä tämä kausi tee asiassa poikkeusta. Alustavien tietojen mukaan hyökkääjä Arttu Partanen on luvannut luovuttaa bussimatkan kopuvoittonsa lyhentämättömänä joukkueen kassaan. Lisäksi kauden talousarvioon on budjetoitu lauantain Vakioveikkaus-kierrokselta vähintään nelinumeroinen voittosumma. Päävastuun tehtävän onnistumisesta ottavat brittijalkapalloilun kiemurat läpikotaisin tunteva manageri Joki sekä tasapelialttiiden kohteiden erikoismies Ville ”Varma risti” Matinsaari.

”Joen ylivertainen tietotaito yhdistettynä Matinsaaren hallittuun riskinottokykyyn on kombinaatio, jolla joukkueen kroonista kassavajetta on helppo lähteä paikkaamaan. Rehellisesti sanottuna en pidä kovinkaan todennäköisenä, että jäämme alle 13 oikein -tuloksen”, kakkosvalmentaja Arsi Piiras analysoi.

VehU FS – Nakkilan Nasta @ Raholan liikuntahalli perjantaina klo 20.15.

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 6 maaliskuun, 2014, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: