Gepardi juoksee Raholaan
Viime viikonloppuna sarjataukoa futsalin Tampere-Satakunta Kakkosesta viettänyt VehU pelaa jälleen tulevana perjantaina, kun edessä on kauden kolmanneksi viimeinen ottelu Toijalan Gepardia vastaan. Tulevasta kamppailusta on lupa odottaa vauhdikasta, sillä molemmilla joukkueilla riittää sarjassa vielä panosta. Sarjaa johtavan VehUn takaa kakkospaikalta löytyvä Ylöjärven Ryhti on ainoastaan kahden pisteen päässä, joten varaa tappioon ei yksinkertaisesti ole. Gepardi sen sijaan löytyy juuri putoamisviivan yläpuolelta, joten sarjapisteiden voisi kuvitella maistuvan myös vierailijoille.
Kauden ensimmäisessä keskinäisessä ottelussa joukkueet väänsivät Toijalan monitoimitalolla, jolloin VehU oli lopulta parempi lukemin 3-6. Maalinteossa kunnostautuivat tuolloin hattutempun värkännyt Teemu Hannula sekä kahdella osumallaan taustatukea antanut Jyri Leinonen. Visionäärin maineessa olevan managerivelho Heimo Joen mukaan tulevan Gepardi-ottelun tärkeys näkyy tarkasti laaditun toimintasuunnitelman muodossa.
”Keskiviikon joukkueharjoituksissa kävimme pohjakasin sijaan läpi lähinnä toisesta maailmansodasta tuttua Operaatio Barbarossaa. Harjoituksen edetessä etenkin kolmas panssariryhmämme murtautui hyvin tehokkaasti läpi komentaja Partasen neuvostoryhmästä ylittäen samalla jopa Pirkkahallin uudistetun katsomon. Gepardin kaltaista vahvaa sotilasmahtia vastaan tarkoituksenamme on ensisijaisesti tukkia keskialue ja asettaa Jyri Leinosen johtama puolustus Kiestingin motin muotoon”, kotitalonsa pommisuojasta saksalaisvalmisteinen sotilaskypärä päässä tavoitettu Joki selvensi.
Perjantain vastustaja Gepardi on sarjan jälkimmäisen puoliskon aikana osoittanut olevansa todellinen kevään joukkue, sillä se on saalistanut 20:stä sarjapisteestään peräti 16 vasta vuodenvaihteen jälkeen. Viimeksi joukkue kaatoi kotihallissaan Vampulan Urheilijat selvin 6-1-lukemin. Vaarallisia yksilöitä ovat olleet erityisesti liigajoukkue KylVestä farmisopimuksella pelanneet pelaajat, joita tosin ei välttämättä perjantaina Raholan liikuntakeskuksessa nähdä.
Edelliset ottelunsa hieman raajarikkoisella miehistöllä pelanneen VehUn pelaajatilanne näyttää jälleen pitkästä aikaa hieman valoisammalta. Pitkittyneistä jalkavaivoista kärsinyt Jyri Harju on alustavien tietojen mukaan yrittämässä paluuta pelikentille perjantain ottelussa. Raholan matolla nähdään myös yksi täysin uusi pelaaja, kun Nokian Palloseurasta loppukauden lainasopimuksella VehUn riveihin siirtynyt Tuomas Yli-Marttila pelaa debyyttiottelunsa.
Viimeisten ottelukierrosten aikana koko Tampere-Satakunta Kakkosen suurimman valokeilan itselleen varastanutta huoltaja Joonas Nuutista sen sijaan ei Raholassa valitettavasti tänä perjantaina päästä näkemään. Jopa oman joukkueensa target-hyökkääjät Raholan liikuntakeskuksen vesijohtoverkoston suvereenilla hallinnalla varjoonsa jättänyt Nuutinen on parhaillaan Thaimaassa sikäläiseen lajioppiin keskittyvällä matkallaan. Vaihtoehtoisista valmennusmetodeistaan tunnetun Heimo Joen mukaan kyseinen matka on suorastaan elinehto VehUn onnistuneen loppukauden kannalta.
”Joonaksella on tänään ohjelmassa selvitystyö maatalouden prosentuaalisesta osuudesta Thaimaan elinkeinorakenteessa ja sen mahdollisista vaikutuksista VehUn kumuloituvan virhetilin täyttymiseen. Lisäksi perustuslaillisen monarkian alkuvaiheiden yhteys maalivahti Kososen avauspelaamiseen olisi myös ehdottomasti selvitettävä ennen huomista kotiottelua”, huoltajaansa jatkuvassa satelliittiyhteydessä oleva Joki vakavoitui.
VehUn kauden kahdeksas kotiottelu Raholan liikuntakeskuksessa perjantaina kello 19.15 alkaen.
Posted on 20 helmikuun, 2014, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0