VehU saa vieraita Huittisista
Viime lauantaina Ylöjärven Ryhdin sarjan kärkikamppailussa kaatanut VehU pelaa tulevana perjantaina jälleen kotipelin. Viiden ottelun mittaisessa voittoputkessa seilaavan kotijoukkueen vieraaksi Raholan liikuntakeskukseen saapuu viime aikoina hyvää pelivirettä esittänyt Vampulan Urheilijat. Joukkueiden aiempi keskinäinen kohtaaminen pelattiin marraskuun puolivälissä Huittisissa, jossa VehU nousi vaikeuksien kautta arvokkaaseen 5-7-vierasvoittoon. Kautensa sittemmin loukkaantumiseen päättänyt Jukka Törmänen iski tuolloin peräti neljästi, Jyri Harjulle merkattiin kaksi osumaa ja Jyri Leinonen osui kertaalleen.
VehUn diktaattorimainen managerivelho Heimo Joki tavoitettiin ottelua edeltävänä iltana Amurin työläismuseokorttelista. Loukkaantumisten värittämien kokoonpanohuolien lisäksi kokeneen sotaratsun valmennustyötä ovat tällä kertaa häirinneet työn ja yksityiselämän väliset aikataulujen päällekkäisyydet.
”Lienee julkinen salaisuus, että innokkaana kulttuuriharrastajana ottelun ajankohta on kannaltani hieman kiusallinen. Perjantai-iltana kun sattuu olemaan Huittisissa Lauttakylän lukion juhlasalissa kirjailijavieraana nuoruusvuosieni esikuva, kirjailija Kaari Utrio. Myöskään peliin valmistautuminen ei ole sujunut täysin ongelmitta. Keskiviikon valmistavat harjoitukset jouduin keskeyttämään jo alkulämmittelyn jälkeen, kun apumieheni Arsi Piiras vihjasi minulle Huittisten maaseutuelinkeinoviranomaistehtävissä ilmenneistä epäkohdista, kuten sato-, hirvieläin- ja tulvavahinkoasioiden viivästyneistä käsittelyajoista. Päävalmentajan ominaisuudessa tehtäväni on saattaa tällaiset asiat myös joukkueen tietoon”, töiden uuvuttama Joki tuskaili.
Joukkueiden edellinen kohtaaminen Huittisissa päättyi koomailualun jälkeen VehUn tiukkaan 5-7-vierasvoittoon.
Perjantain vastustaja Vampulan Urheilijat lähtee otteluun hyvien peliesitysten siivittämänä, viimeisestä neljästä ottelustaan joukkue on voittanut kaksi, pelannut kertalleen tasan ja hävinnyt vain kerran. Ennakkoarvioissa vastustajan vaarallisin pelaaja on sarjan pistepörssin kärkinimi Teemu Virtanen, joka on pelaamissaan otteluissaan koonnut huiman saldon 23+9. Maalinteko onnistuu VampUlta toki myös joukkueena. Siitä todisteena sarjan toisiksi eniten tehtyjä maaleja heti VehUn jälkeen.
Edellisen ottelukierroksen myötä sarjan piikkipaikalle neljän pisteen turvin noussut VehU lähtee otteluun lähes samalla kokoonpanolla kuin viime perjantaina Ylöjärvellä pelattuun Ryhti-peliin. Pitkäaikaisloukkaantuneiden lisäksi edelleen sivussa ovat elintärkeät hyökkääjät Jyri Harju ja Arttu Partanen. Tehopisteitä voitaneen kuitenkin odottaa viime peleissä suureen rooliin nousseelta Antti Tapolan filharmoniselta orkesterilta. Neljän minuutin sisään isketyllä hattutempulla itselleen kunniakapellimestarin arvon lunastanut Tapola uhkuu manageri Joen mukaan poikkeuksellisia näyttöhaluja.
”Antti haluaa varmasti jälleen todistaa meille pystyvänsä pelaamaan omalla tasollaan. Tapolan anaerobista hapenottokykyä on viime viikkoina turhaan kritisoitu, sillä tällä hetkellä mies on jotakuinkin samanlaisessa juoksukunnossa kuin hyvä ystäväni Lasse Viren Münchenin vuoden 1972 kesäolympialaisissa”, pelaajiensa fyysistä suorituskykyä äärimmäisen tarkasti seuraava Joki arvioi.
VehUn ja VampUn välinen ottelu pelataan Raholan liikuntakeskuksessa perjantaina kello 19.15 alkaen.
Posted on 30 tammikuun, 2014, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.
Jätä kommentti
Comments 0