Pelikausi vauhtiin Kaukajärvellä

Tästä se sitten alkaa, VehUn kauden ensimmäinen ottelu on edessä sunnuntaina 30.10 Kaukajärven vapaa-aikatalolla kello 11 alkaen. Kyseessä on harjoitusottelu Dynamo Unitedia vastaan, joka pelaa tulevalla kaudella samassa divisioonassa vihervalkopaitojen kanssa.

Jo pari kuukautta on Linnainmaan Santiago Bernabeulla harjoitellut nälkäisen oloinen porukka tulevaa sesonkia varten. Nyt harjoittelun ja pelitaktiikoiden hiomisen tulos testataan ensimmäistä kertaa käytännössä tämän kauden puolella, kun viime kauden kolmonen VehU saa vastaansa viime kaudella niukasti putoamisen välttäneen Dynamo Unitedin.

Aikaisempien kausien sijoituksista on kuitenkin turha alkaa vetämään minkäänlaisia johtopäätöksiä. Pöytä on jälleen putsattu ja kaikilla joukkueilla on mahdollisuus voittaa kenet tahansa. Tämä peli antaa kuitenkin kummallekin joukkueelle hyvää osviittaa kahden viikon päästä alkavaan sarjaan.

VehU saa rosteriinsa takaisin loukkaantumisesta toipuneen Olli Helinin, ja aivan uusina kasvoina joukkueeseen liittyvät isolla rahalla mukaan houkuteltu Tuomas Lehti, joka aloittaa vihervalkopaitojen kakkospakkiparissa sekä Markku Hokkanen, joka puolestaan päästetään irti ykköskentän hyökkäysosastossa. Luvassa on varmasti tiukka ottelu ja syväanalyysia on luvassa sitten ottelun jälkeen, mutta kuten todettua, nyt lähdetään taas samalta viivalta kuin kaikki muutkin.

Myös tunnetusti joukkueeltaan paljon vaativa manageri Heimo Joki hykerteli tyytyväisen näköisenä valmistavien harjoitusten jälkeen:

”Tällä hetkellä on äärettömän hyvä tunne. Ollaan päästy treenaamaan joukkueen kanssa uudessa Linnainmaan salissa kahdesti viikossa ja pikkuhiljaa pojat ovat löytäneet hyvän vireen päälle kauden alla. Harjoituksissa on ollut tekemisen meininkiä ja uskon sen näkyvän myös huomenna kentällä. Tälle kaudelle olen ottanut pelikirjaan pari uutta sivua ja pikkuhiljaa taktiset asiat alkavat hioutua poikien päähän. Viime kauden kaksi Dynamo- kohtaamista olivat tiukkoja, joista kuitenkin raavittiin täydet pisteet. Odotan pienen alkujännityksen jälkeen selvää niskalenkkiä vastustajasta myös huomenna.”

Manageri Joen kommenteista voi siis päätellä pelkkää hyvää. Tämä ottelu kuitenkin avaa VehUn kauden, jolla ei ole kuin yksi ja ainoa tavoite, ja senhän kaikki tietävät: nousu kolmoseen!

-JV

Harjoituspeli Dynamo UTD – FS VehU 30.10.2011 klo 11.00 – Kaukajärven vapaa-aikatalo.

About vehufutsal

Vehmaisten Urheilijat on tamperelainen futsaljoukkue Vehmaisten kaupunginosasta.

Posted on 30 lokakuun, 2011, in Futsal. Bookmark the permalink. Jätä kommentti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggaajaa tykkää tästä: